Näin Donald Trump viettää viimeisiä päiviään presidenttinä

Presidentin kerrotaan siirtäneen tehtäviensä hoidon varapresidentille.
Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on käytännössä lopettanut Yhdysvaltain presidentin tehtävien hoitamisen ja siirtänyt ne varapresidentti Mike Pencen hoidettaviksi, kirjoittaa Los Angeles Times.

Lehden mukaan Trump on turhautunut saamastaan estosta Twitteriin ja muihin sosiaalisen median palveluihin. Trump oli harkinnut lähtevänsä Valkoisesta talosta pois jo tämän viikonlopun aikana, mutta lehden tietojen mukaan näyttää siltä, että Trump lähtee talosta vasta keskiviikkona, Joe Bidenin virkaanastujaispäivän aamuna. Trump ei kertomansa mukaan aio osallistua virkaanastujaisiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viimeisinä virkapäivinään Trumpin kerrotaan myös valmistelevan armahduksia itselleen ja lähipiirilleen.

Mainos