– Tässä syksyn aikana alkaa aikamoinen alkoholilobbaus sinne sun tänne, kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo toteaa Verkkouutisille.
Hän nostaa esimerkkinä esiin Palvelualojen ammattiliitto PAM:n esityksen. Liiton elinkeinopoliittinen asiantuntija Katri Jakosuo totesi viime viikolla, että alkoholilain uudistuksessa huolestuttavinta on, jos päivittäistavarakauppojen valikoimiin tulee vahvempia lonkeroita ja niin kutsuttuja limuviinoja. Jakosuon mukaan ne ovat muissa maissa lisänneet nuorten alkoholinkäyttöä.
– PAM aloittaa ensimmäisenä alkoholilobbauksen. 5,5% kuulemma ok, mutta VAIN käymisteitse. Onhan se lonkku paljon turmiollisempaa kuin olut, Wallinheimo päivitteli twitterissä.
Kansanedustaja uskoo, että tällaisia ulostuloja nähdään pian lisää.
– PAM avasi nyt pelin ja kansanedustajat joutuvat kaikenlaisten lobbausyritysten kohteeksi.
Vääntö koskee etupäässä vähittäismyynnin prosenttirajaa ja nykyiseen alkoholilakiin sisältyvää niin kutsuttua valmistustaparajoitusta. Maailmassa ainutlaatuinen suomalaissäädön merkitsee, että vähittäismyynnissä on sallittu vain sellaiset juomat, joiden alkoholi on valmistettu käymisteitse.
Kaupan hyllyillä on siis nykyisinkin laaja valikoima 4,7 prosenttisia ”limuviinoja”, ne on vain valmistettu käyttämällä valmistetusta etanolista tislatun etanolin sijaan. Eri valmistustapojen erottelu on hankalaa jopa laboratorio-oloissa.
Alkoholilain uudistuksessa olisi tarkoitus poistaa valmistustaparajoitus ja nostaa vähittäismyynnissä olevien alkoholijuomien korkein sallittu alkoholipitoisuus 5,5 prosenttiin.
Sinuhe Wallinheimo on aiemmin huomauttanut, että valmistustaparajoitus asettaa alan toimijoita eriarvoiseen asemaan, kun kotimaiset ohrasta juomia tislaavat yritykset eivät pääse markkinoille.
Hallitusryhmät sopivat kesäkuussa, että kansanedustajat saavat vapaat kädet äänestää alkoholiprosentista alkoholilain ensimmäisessä käsittelyssä eduskunnassa. Kymmenkunta keskustan kansanedustajaa on nykyisen prosenttirajan kannalla.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi Verkkouutisille tiistaina, että budjettiriihessä päätetty alkoholiveron korotus saattaa kääntää keskustaedustajia alkoholiprosentin korotuksen tueksi