Näin aktiivimallin vaikutus voi selvitä perustulokokeilun ansiosta

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan aktiivimallin vaikutusten arviointi voisi olla mahdollista perustulokokeilun ansiosta.

Aktiivimallin vaikutusarviointi voi Juhana Vartiaisen mukaan olla hankalaa, koska malli luotiin ilman mitään ilmeistä vertailuryhmää. Hän myöntää blogissaan, että puute todettiin jo valiokuntakuulemisessa, mutta sen vuoksi ei haluttu lähteä repimään auki ”kiistanalaista ja sinänsä tarpeellista esitystä”.

– Nousukausi on vauhdissa, ja työvoimapula alkaa jo rajoittaa kasvuamme. Siksi oli myös perusteltua puskea uudistus eteenpäin, Vartiainen toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vaikka vertailuryhmää ei varsinaisesti olekaan, voi apua Vartiaisen mukaan tulla perustulokokeilusta. Hän huomauttaa, että aktiivimalli sotkee perustulokokeilun  tutkimusasetelmaa, koska kokeilun vertailuryhmän – eli sen ulkopuolella olevien työttömien – tilanne muuttuu.

Vartiainen luonnehtii asetelmaa silti ”juonikkaaksi”.

– Koska perustulokokeilussa olevat työttömät saavat perustulonsa joka tapauksessa, heitä voidaan kaiketi pitää aktiivimallin vertailuryhmänä, hän esittää.

Perustulokokeilu-työttömien ja kaikkien muiden työttömien lopputuleman ero sisältää Vartiaisen mukaan vuoden 2018 alusta lähtien sekä aktiivimallin vaikutuksen että perustulon vaikutuksen.  Vuoden 2017 aikana lopputulemien ero sisältää taas vain perustulon vaikutuksen.

Vartiaisen mukaan tämä tarkoittaa, että lopputulemien ”eron eron” voisi siten ajatella sisältävän nimenomaan aktiivimallin vaikutuksen.

Poimintoja videosisällöistämme

Hän myöntää, että tässäkin on ongelmana vuodenvaihteen kova suhdannenousu.

– Mutta jos suhdannenousun vaikutus (työllistymistodennäköisyydellä mitattuna) olisi sama sekä perustulokokeilussa oleviin että kaikkiin muihin, tuo “eron ero” olisi kaiketi informatiivinen. Näin aktiivimalli ja perustulokokeilu loisivat yhdessä ja sattumalta mahdollisuuden identifioida myös aktiivimallin vaikutuksia, hän arvioi.

Juhana Vartiainen myöntää, että ajatus voi olla liian optimistinen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Oletus siitä, että suhdannenousun vaikutus on samanlainen perustuloryhmällä ja verrokkiryhmällä, on varmaan aika “sankarillisen” vahva. En tosin ole varma siitä, etteikö tätä eroa voisi tutkia eli testata sitä, toteutuuko oletus.

Vartiainen muistuttaa myös perustulokokeilun pienestä otoksesta. Lisäksi hän pitää mahdollisena, että aktiivimalli näyttäytyy jo tänä vuonna ”pelottavana” myös perustulokokeilun piirissä olevalle työttömälle ja saada tällaisenkin henkilön etsimään entistä hanakammin töitä jo tämän vuoden aikana.

– Olisi kovin riemastuttavaa, jos me poliitikot kömpelöllä toiminnallamme olisimme kuitenkin luoneet vahingossa mahdollisuuden arvioida myös aktiivimallia, Vartiainen toteaa.

Mainos