Näille vitseille tänään nauretaan – syö silliä ja juo kuravettä päälle

Tänään on taas aprillipilojen päivä. Päivän uutisvälineitä seuratessa saa olla tarkkana.

Esimerkiksi Aamulehden mukaan Tampereen kaupunki on juuri tiedottanut, että Rantaväylän tunnelihanke perutaan.

Sen sijaan Näsijärven rantaan rakennetaan suuri jääkiekkoareena tunnelityömaan päälle – ja osittain maan alle. Hallin nimeksi tulee alustavien suunnitelmien mukaan Umpitunneliareena.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Turun Sanomat puolestaan kertoo, että Facebookin käyttjille tarkoitettua alkolukkoa jonotettiin Turussa kävelykadulla jo yöllä. Tavaratalo jakaa lehden mukaan laitetta mainostarkoituksessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Hulluahan siitä olisi maksaa, perustelee lehdelle 22-vuotias Sonja O. Hän kertoo myös mokanneensa facessa pari kertaa tosi pahasti.

Etelä-Suomen Sanomat tietää kertoa, että Lahden, Hollolan ja Nastolan autoilijat joutuvat kesäkuun alusta lähtien maksamaan kuntarajan ylittämisestä autolla. Kuntakolmikko on valittu pilotiksi valtakunnalliseen tietullihankkeeseen.

Aprillipilana voisi myös pitää Helsingin Sanomien uutista Katajanokalle ehkä jo vapuksi nousevasta maailmanpyörästä, ellei tietäisi, että se on totta.

Mainos