Näillä ylitöillä vältytään tuhannen viran täyttämiseltä

Sekä sairaanhoitajien että perushoitajien ylityöt ovat Ruotsin television (SVT) tekemän selvityksen perusteella lisääntyneet viime vuosina lähes 50 prosentilla maan suurkaupunkien alueella.

Maan sairaanhoitajien liitto varoittaa, että hiostava tilanne voi kostautua potilasturvallisuuden puolella.

SVT selvitti molempien ammattiryhmien ylitöitä Tukholman, Skoonen ja Läntisen Göötanmaan lääneissä. Selvityksen perusteella ylityöt ovat lisääntyneet vuoden ensimmäisellä puoliskolla 47 prosentilla verrattuna samaan ajanjaksoon vuonna 2009.

Ylitöiden määrä vastaa yli tuhatta kokoaikaista virkaa.

Sairaanhoitajaliiton varapuheenjohtaja Anna Andersson ei ihmettele selvityksen tuloksia.

– Jäsenemme ovat jo pitkään viestittäneet, että tilanne työpaikoilla on aiempaa hiostavampi ja koko ajan saa pelätä kutsun ylitöihin tulevan milloin tahansa, hän kertoo.

Tukholman lääninhallinnon mukaan lähinnä kesäisin on vaikeuksia saada riittävästi henkilöstöä, mutta henkilöstöhallinnosta myönnetään tilanteen muuttuvan vaaralliseksi, jos yksi ja sama henkilö tekee liian pitkiä vuoroja liian usein.

Mainos