Näillä autoilla uskollisimmat ostajat

Suomen yleisimmän auton omistajat ovat nyt myös merkkiuskollisimpia.
Sisäministeri Maria Ohisalo. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Sisäministeri Maria Ohisalo. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Lähes 60 prosenttia nyt Toyotalla ajavista suomalaisista suunnittelee hankkivansa myös seuraavaksi autokseen Toyotan. Merkkiuskollisuus on korkea myös Mercedes-Benzin, Audin ja BMW:n omistajilla, kertoo Danske Bankin Autobarometri 2021.

Barometrin mukaan suomalaisten autoilijoiden merkkiuskollisuudessa on tapahtumassa muutos. Aiempina vuosina ykköspaikkaa ovat hallinneet saksalaiset BMW ja Mercedes-Benz, mutta nyt uuden auton hankkimista suunnittelevien merkkiuskollisuus on korkein Toyotan omistajien keskuudessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toyotan nousu ykköseksi johtui erityisesti muiden merkkien laskusta, sillä Toyotan merkkiuskollisuus oli lähes sama kuin vuotta aiemmin tehdyssä kyselyssä. Tämänhetkisistä Toyota-kuskeista Toyotan aikoo hankkia 58 prosenttia.

– Auto on harvoin hankittava hyödyke, joten mieltymykset muuttuvat hitaasti. Nyt näyttää, että merkkiuskollisuudessa on tapahtumassa muutoksia. Tähän voi osittain vaikuttaa myös kiinnostus sähkö- ja hybridiautoihin sekä globaalin komponenttipulan erilainen vaikutus eri automerkkeihin, arvioi Danske Financen autoliiketoiminnasta vastaava johtaja Altti Kuuri.

Toyotan lisäksi yli 50 prosentin merkkiuskollisuus on Mersulla, Audilla ja BMW:llä. Keskimääräinen merkkiuskollisuus autoilijoiden keskuudessa on 29 prosenttia.

Tällaisia autoja suomalaiset aikovat hankkia

Autobarometrin mukaan 27 prosenttia suomalaisista aikoo hankkia auton seuraavien kolmen vuoden aikana. Puolet tästä hankkii uuden tai uudehkon auton.

– Autosta ollaan tulevaisuudessa valmiita maksamaan hieman aiempaa enemmän. Noin neljännes uskoo seuraavan autonsa maksavan alle 10[nbsp]000 euroa. Miehet suunnittelevat hankkivansa kalliimpia autoja kuin naiset. Nuoret suunnittelevat hankkivansa edullisempia autoja, Kuuri sanoo.

Auton ostoa suunnittelevista 45 prosenttia ei tiedä, minkä merkkisen auton aikoo hankkia. Suosituin merkki on Toyota, jonka ostoa suunnittelee 10 prosenttia. Muita suosittuja merkkejä ovat Volkswagen, Volvo, Mercedes-Benz ja Skoda.

– Suosituimmat merkit tai niiden osuudet eivät ole vaihdelleet paljoakaan viime vuosien aikana. Prosenttiyksiköissä suurin muutos on tapahtunut kategoriassa muut, mikä kuvaa muutosta automarkkinassa, Kuuri kertoo.

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 21-79-vuotiaat suomalaiset miehet ja naiset. Aineisto on painotettu sukupuolen, iän ja asuinpaikkakunnan mukaan väestöjakaumaa vastaavaksi. Kysymyksiin, joissa ei tarvinnut omistaa autoa tai olla hankkimassa sellaista vastasi 1[nbsp]651 vastaajaa ja auton hankintaan liittyviin kysymyksiin 1[nbsp]216 vastaajaa. Tutkimus on toteutettu aiemmin vuosina 2013-2015 ja 2017-2020.

Mainos