Näillä aloilla lakkoilu jatkuu lauantainakin

Metalliliiton ja AKT:n mukaan perjantain mielenilmaus jatkuu vielä paikoin lauantaina aamullakin.

Metalliliitto kertoo tiedotteessaan osallistuvansa perjantaina Helsingin Rautatientorilla järjestettävään mielenilmaukseen, jossa palkansaajajärjestöt vastustavat hallituksen tuoreita kilpailukykyratkaisuja.

Metalliliiton mukaan mahdollisia ”ulosmarsseja ja lakkoja” on edessä ”06-06 välisenä aikana”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Perjantain lakkoilu kestää siis liiton mukaan vielä seuraavan päivän aamullekin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Kysymyksessä on laillinen toimenpide, johon työnantajat eivät voi puuttua esimerkiksi yrittämällä estää työpaikoilta poistumisen”, metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto toteaa.

Myös AKT kertoi maanantaina järjestämässään tiedotustilaisuudessa lakkojen jatkuvan joillakin aloilla lauantainakin.

AKT:n mukaan linja-autoliikenne, satamat ja satamien yhteydessä olevat huolinta-alan varastoterminaalit, huoltokorjaamoala ja matkahuoltoala ovat lakon piirissä koko maassa aamukolmesta perjantaina aamukolmeen lauantaina.

Mainos