Verkkouutiset

Mystisiä katoamisia ja lahjontaa ennen vaaleja – Kiina ottaa niskalenkkiä vapaasta Hongkongista

Hongkongin vaalien jälkeen edessä voi olla uusi protestiaalto.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sunnuntaina käydään Kiinan erityishallintoalueen Hongkongin ylintä lainsäädäntövaltaa käyttävän lainsäädäntöneuvoston vaali. Vaalissa ehdolla olevat joutuvat kampanjoimaan vuoroissa vain muutamien neliömetrien kokoisilla alueilla väistellen jatkuvasti ohikulkevaa ihmismassaa ja mainostilaa. Kadut täyttyvät Hongkongissa tuotebrändien mainoksista.

Osa vähäisestä kampanjatilasta selittyy sillä, että Hongkongin keskimääräinen väestöntiheys on maailman korkeimpia ja tilaa suomalaisesta vaalikampanjoinnista tutuille soppatykeille ja kahviteltoille ei yksinkertaisesti ole. Toinen syy on se, että vaali ei ole Kiinan Kommunistisen puolueen mieleen.

Vaalissa on ensimmäistä kertaa Hongkongin takaisin Kiinalle siirtymisen jälkeen vaakalaudalla se, saako demokraattinen vaaliryhmittymä pidettyä lakiehdotusten veto-oikeuteen vaadittavaan kolmanneksen lainsäädäntöneuvoston paikoista. Demokraattiryhmittymän kutistuminen antaisi Manner-Kiinan keskushallintoa kannattavalle koalitiolle käytännössä mahdollisuuden viedä läpi haluamiaan lakiesityksiä.

Vaali on myös ensimmäinen kaksi vuotta sitten 79 päivää Hongkongin keskustassa jatkuneiden mielenosoitusten. Hongkongin keskustan sulkeneet protestit vaativat täysin vapaita ja suori vaaleja itsehallintoalueen hallintojohtajan valinnassa. Vaade ei toteutunut ja seuraava hallintojohtaja valitaan Pekingin hyväksynnän saaneiden ehdokkaiden väliltä keväällä 2017. Vaikka Kiinan keskushallinto toivoo mielenosoitusten olleen yksittäistapaus, ovat mielenosoitusten keulakuvina toimineet opiskelijat ehdolla vaalissa oman Demosistō -puolueensa kautta.

Kiina tiukentaa otetta

Kuluneen vuoden aikana Peking onkin kiristänyt otettaan kaupungista. Tällä viikolla paljastui, että Kiinan kommunistinen puolue oli ohjeistanut jäseniään viestimään äänestysohjeita Hongkongissa asuville sukulaisilleen ja tarjoamaan rahapalkkion Pekingiä kannattavien ehdokkaiden äänestämisestä. Myöskään Kiina-vastaisia kirjoja myyneiden kirjakauppiaiden selittämättömät katoamiset juuri vaalivuonna tuskin ovat sattumaa.

Näiden lisäksi Hongkongin hallinto on vaatinut vaalissa ehdolla olevia allekirjoittamaan sitoumuksen siitä, ettei kandidaatti tullessaan valituksi edistä Hongkongin itsenäistymistä Manner-Kiinasta. Hallinto on sulkenut sitoumusta rikkoneita ja heitä tukeneita ehdokkaita vaalista, sekä uhkailut ”jatkotoimenpiteillä” jos ehdokkaat edelleen nostavat asian vaaliteemakseen. Itsenäistymisestä luokkahuoneissa keskustelevia opettajia taas on uhattu panna viralta.

Vaikka Peking saisikin marssitettua haluamansa tuloksen äänestyspäivänä, voi silti edessä olla vaalituloksen mitätöinti. Hongkongissa on ainakin teoriassa yhä vallalla Ison-Britannian valtakaudelta peruja oleva vaali- ja lainsäädäntöjärjestelmä, johon vaalista suljettujen ehdokkaat ovat voimakkaasti vedonneet viemällä vaalista sulkemispäätökset oikeuteen.

Monet odottavatkin henkeään pidättäen, johtaako vaalien tulos ja sen jälkipuinti uusiin protesteihin. Hong Kong selvisi edellisistä protesteista ilman henkilövahinkoja ja kaupunki sai pidettyä maineensa yhtenä maailman talouskeskuksista. Mahdollisilla uusilla protesteilla voi kuitenkin olla vaikutusta liikkuvasta kansainvälisestä pääomasta riippuvaisen erityishallintoalueen ja sitä kautta Manner-Kiinan hidastuvaan talouteen.

Toimittaja: Hannamiina Tanninen, Hongkong

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)