Ylen mukaan keskiviikkoaamuna oli enää reilu tuhat kotitaloutta ilman sähköjä lounaasta saapuneen myrskyn takia.
Aamulla ennen seitsemään pahimmat tilanteet olivat Lounais-Suomessa ja Hämeessä. Satakunnassa sähköttä oli noin 600 Fortumin asiakasta.
Varsinais-Suomessa ilman sähköjä oli aamulla noin tuhat taloutta, Hämeessä ja Pirkanmaalla hieman alle 600 ja Keski-Suomessa muutamia kymmeniä asiakkaita.
Yöllä tilanne oli pahempi. Esimerkiksi Tampereella oli Aamulehden mukaan yli 3000 asiakasta ilman sähköjä tiistai-illan ja keskiviikon vastaisen yön aikana. Viat saatiin kuitenklin korjattua yön aikana.
IImatieteen laitoksen mukaan keskiviikkona sataa yleisesti maan pohjoisosassa unta tai räntää. Etelämpänä sää muuttuu enimmäkseen poutaiseksi ja pilvipeite rakoilee paikoin. Tuulet heikkenevät edelleen.
Ajokeli on huono keskiviikkona Koillismaalla sekä Etelä- ja Keski-Lapissa lumi- tai räntäsateen sekä lumisten teiden vuoksi. Muualla maassa on normaali ajokeli.