Otsikon sanat ovat Työväen marssin kertosäkeestä. Oskar Merikannon hieno sävellys valmistui 120 vuotta sitten Helsingin Työväenyhdistyksen juhlaan, ja se on oikeutetusti sosiaalidemokraattien tunnusmarssi. Sanoitus ei ole helpoimmasta päästä. Me jotka hoilotimme sitä kokoomusnuorten illanvietoissa, taidamme osata sanat paremmin kuin useimmat demarit.
Kertosäe on sykähdyttävä, ajankohtainenkin. Kuulun niihin, joiden mielestä SDP on vaikuttanut maamme kohtaloihin aivan ratkaisevasti ja monin tavoin myönteisesti. Toivon heidän valitsemansa puoluejohdon onnistuvan tehtävässään, sillä sekin on maan etu.
Kokoomuksen puheenjohtajakilpa alkoi toisenlaisissa tunnelmissa. Jyrki Kataisen eroilmoitusta ei odotettu ja vielä vähemmän toivottiin. Silti se alkujärkytyksen jälkeen ymmärrettiin melko hyvin. Kymmenen vuotta on pitkä aika suuren puolueen ykköspaikalla. Kun siihen vielä sisältyy neljä vuotta valtiovarainministerinä ja kolme pääministerinä, taakan todellisen painon tietävät vain ne, jotka ovat sen kantamista läheltä seuranneet.
Selväksi on kaiketi tullut, että pääministeri/puheenjohtajan eroilmoitukselle ei ole olemassa syytä ja hetkeä, jota ei arvosteltaisi. Kuitenkin on varmasti parempi, että ero ja seuraajan valinta tapahtuu ennen eduskuntavaalikampanjaa. Kuvitelkaapa tilanne, jossa pääministeri johtaisi puolueensa vaaleihin, jotka voitettuaan hän ilmoittaisi jättävänsä vetovastuun muille. Hyväksyttäväksi ero tulisi vain vaalitappion kautta, mutta siihen tuskin kukaan pääministeri ehdoin tahdoin pyrkii.
Kuukauden päästä Lahden Sibeliustalolla tunteet ovat pinnassa. Jyrki Katainen vetäytyy kehästä voittamattomana. Myönnän kesäkuussa 2004 pohtineeni, miten tuo kiltin oloinen nuori kaveri pärjää kahden totaalisen poliitikon, Eero Heinäluoman ja Matti Vanhasen, rinnalla. Mainiosti pärjäsi, etten sanoisi fantastisesti. Hyvin ihanteensa valinnut ihminen kestää paineita. Varmaan siinä auttoivat myös maratoonarin kunto sekä metsästäjän kärsivällisyys. Ja läheiset.
Puoluejohtajan onnistumista mitataan useimmiten sillä, miten hänen johtamansa ryhmittymä menestyy vaaleissa. Se on vähän kohtuutontakin. Joskus yleinen etu vaatii toimia, jotka ovat epäsuosittuja, mutta joiden tekemättä jättämisestä seuraisi paljon suurempaa vahinkoa. Jyrki Katainen ja hänen johtamansa hallitus ovat useasti olleet tällaisten päätösten edessä.
Demokratian vastaansanomaton sääntö on, että niillä korteilla pelataan, jotka äänestäjät vaaleissa jakavat. Viimeksi käsi ei ollut häävi. Kun tähän yhdistyy pitkään jatkunut talouskriisi, ei ole yletöntä liioittelua sanoa pääministerin viran olleen tällä vaalikaudella Suomen vaikein työtehtävä.
Vaikka Lahdessa ei valitakaan pääministeriä – se on eduskunnan vallassa – vaan Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja, tuskin yksikään puoluekokousedustaja välttyy ajattelemasta näiden kahden tehtävän yhteyttä.
Minultakin on kysytty kuka olisi paikalle paras. En nähnyt aiheelliseksi julkistaa mielipidettäni. En ole äänivaltainen kokousedustaja. Voin kyllä kertoa äänestäneeni yleisissä vaaleissa sekä Jan Vapaavuorta että Alexander Stubbia. Myös Paula Risikkoa olisin voinut äänestää, mutta asumme eri vaalipiireissä. Jyrkkää linjavaalia näiden ehdokkaiden kesken ei ole luvassa, vaikka politiikan kommentaattorit erilaisia leimoja aika rennolla ranteella iskevätkin.
Viisautta valitsijoille! Olkoon päätöksenne Suomelle onneksi.
Jussi Isotalo on kokoomuksen entinen puoluesihteeri ja nykyinen kunniajäsen.