Verkkouutiset

Kauko-ohjattava kuvauskopteri ilmassa Helsingissä. LEHTIKUVA / IRENE STACHON

Myös Suomessa useita dronehavaintoja tärkeiden kohteiden lähellä

Kansalaisia kehotetaan ilmoittamaan havainnoistaan matalalla kynnyksellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lounais-Suomen valmiustoimikunnan mukaan useat siihen kuuluvat organisaatiot ovat raportoineet viime kuukausina drone-lennokeista huoltovarmuuden kannalta tärkeiden kohteiden, esimerkiksi vesilaitosten lähellä. Asiasta kertoo Lounais-Suomen aluehallintovirasto tiedotteessa.

Epäilyttävät havainnot drone-lennokeista ovat lisääntyneet Ukrainan sodan aikana. Esimerkiksi Norjassa kokonainen lentokenttä jouduttiin sulkemaan havaintojen takia.

Valmiustoimikunta on aluehallintoviraston ylläpitämä yhteistyöverkosto, johon kuuluvat varautumisen kannalta keskeiset viranomaiset ja muut toimijat.

Valmiustoimikunta kehottaa kansalaisia ilmoittamaan omista havainnoistaan matalalla kynnyksellä, esimerkiksi Suojelupoliisille.

Hiljattain pidetyssä toimikunnan kokouksessa käsiteltiin viime aikoina esillä ollutta informaatiovaikuttamista ja vaikuttamispyrkimyksiä. Toimikunnan mukaan informaatiovaikuttamisen tunnistaminen ja vaikuttamispyrkimysten torjunta on kansalaistaito, jota kuka tahansa voi harjoitella. Faktojen tarkistaminen ja viestittäjän motivaation tunnistaminen ovat keinoja, joilla tahallisen väärän tai vahingollisen tiedon levittämistä voi pyrkiä estämään.

Ukrainan sodasta huolimatta valmiustoimikunta summasi Suomen turvallisuustilanteen olevan vakaa ja alueen huoltovarmuuden olevan hyvällä tasolla. Epävarmuudet liittyvät lähinnä energian saatavuuteen ja hintaan sekä sitä kautta myös kaupallisen toiminnan taloudelliseen kannattavuuteen ja kuluttajahintojen nousuun.

Organisaatioiden varautuminen sähkökatkoksiin painottuu toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen. Kunnat, liikelaitokset ja muut toimijat ovat muun muassa tarkentaneet suunnitelmiaan ja vahvistaneet varavoimajärjestelmiensä saatavuutta ja toimivuutta, sekä opastaneet sidosryhmiään sähköhäiriöiden aikana toimimisesta.

Myös Suomen Punainen Risti järjestää koulutuksia, joilla tuetaan kansalaisten omatoimista varautumista, esimerkiksi ”72 tuntia” -kursseja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)