– (Juha) Sipilän päätös avata omistuksiaan sidonnaisuusilmoitustaan tuntuvasti pidemmälle on poikkeuksellista avoimuutta ja läpinäkyvyyttä suomalaisessa politiikassa. Päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden vahvistamiseksi olisi perusteltua, että myös muut puolueiden puheenjohtajat toimisivat samoin, Sirkka-Liisa Anttila sanoo.
– Vaikka SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton, RKP:n ja kristillisdemokraattien puheenjohtajat eivät tällä hetkellä ole valtioneuvoston jäseniä, tulevaisuudessa he voivat olla hallitusvallan käyttäjiä. Siksi myös oppositiojohtajien olisi tärkeää avata omistuksiaan ajoissa, Anttila toteaa.
Anttila esittää, että puoluejohtajien lisäksi myös keskeisimmät työmarkkinakeskusjärjestö- ja liittojohtajat sekä työnantaja- että työntekijäpuolella avaisivat oma-aloitteisesti mahdollisia omistuksiaan sekä järjestöjensä taloutta.
– Työmarkkinajohtajat eivät ole vaaleilla valittuja päättäjiä, mutta suomalaisessa yhteiskunnassa he edustamineen organisaatioineen käyttävät merkittävää valtaa. Jotta päätöksenteko olisi kautta linjan mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää, myös näiden päättäjien soisi ottavan esimerkkiä pääministeristä, Anttila sanoo.