Esityksen mukaan Kansallisgallerian ja yliopistojen rahankeräysoikeutta oman pääomansa kartuttamiseen jatketaan vuoden 2019 loppuun asti.
Lisäksi ammattikorkeakouluille tulee oikeus toimeenpanna rahankeräyksiä lakisääteisistä tehtävistään huolehtimiseen sekä vuosina 2017-2019 pääomansa kartuttamiseen.
Esityksen tavoitteena on pidentää yliopistojen ja Kansallisgallerian rahankeräysoikeuksia rahankeräyslain uudistamisen ajaksi. Lisäksi ammattikorkeakouluille, jotka yhdessä yliopistojen kanssa muodostavat Suomen korkeakoululaitoksen, tulisi vastaavat rahankeräysoikeudet.
Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.
Sisäministeriössä on käynnissä esiselvityshanke rahankeräyslain uudistamisesta, jossa muun muassa julkisyhteisöjen asemaa rahankerääjinä tarkastellaan kokonaisuudessaan.