Maahan on syntynyt uusi hallitus ja sen ohjelma on herättänyt runsaasti keskustelua.
Kuten tavanomaista on, hallituksessa olevat kehuvat ohjelmaa ja sen ulkopuolella olevat sitä haukkuvat. On kyllä melko masentavaa seurata näitä keskusteluja. Analyyttisyyttä löytyy oikeastaan vain medialta ja joiltain järjestöiltä, OAJ tietysti niistä kärjessä.
Eniten keskustelua hallitusohjelman osalta ovat herättäneet koulutukseen kohdennettavat lisäleikkaukset ja yhteiskuntasopimus.
Ennen vaaleja kaikki puolueet vannoivat, ettei koulutuksesta ole enää vara leikata. Vaalien jälkeen erityisesti nykyisten hallituspuolueitten puheenjohtajat kertoivat osaamisen ja koulutuksen olevan yksi strategisista painopisteistä eikä siitä leikata. Vaalilupaukset eivät taaskaan pitäneet. Tunnelma on kyllä hyvin pettynyt.
Edellisen hallituksen aikana vietiin Suomea maailman osaamisen kärkeen leikkaamalla koulutuksesta 1,7 miljardia euroa. Uusi hallitus ”uudistaa” ja ”kehittää” leikkaamalla osaamisketjuista, koulutuksesta ja tutkimuksesta entisen päälle vielä lisää lähes miljardin. Pelottavaa tässä on erityisesti se, että koulutusleikkauksia ovat hallituksessa olleet tekemässä nyt kaikki eduskuntapuolueet.
Nykypolitiikassa pelottavimpia sanoja ovatkin kehittäminen ja uudistaminen. Kun nuo sanat kuulee, pulssi kohoaa, hikikarpalot nousevat otsalle ja pala kurkkuun. Ne sanat eivät tiedä hyvää. Silloin leikataan voimavaroja, lisätään tehtäviä, ”parannetaan tuottavuutta” ja ”lisätään kustannustehokkuutta”. Ratkaisumallit perustuvat excel-laskentaan ja kirjoituspöytäviisauteen, jonka politiikassa toimiminen tai valta tuottaa.
Erityisen närkästynyt olen siitä, etteivät päättäjät näytä pätkääkään olevan kiinnostuneita tutkitusta tiedosta ja tutkimustuloksista. Suomalaista päätöksentekoa leimaakin vaarallisella tavalla tutkimustiedon vähättely. Liekö sitten niin, etteivät poliitikot ymmärrä tutkimuksia tai ne ovat ristiriidassa omien intressien kanssa?
Uusi hallitus iskee myös pienimpiin. Yhteiskunnan sopeutustoimien kärjessä ovat nyt nimenomaan lapset ja nuoret. Tällaista ei ole ennen nähty. Meitä, jotka nostamme asian esille, pidetään pahan ilman lintuina, ymmärtämättöminä ”vanhan moodin” jäänteinä. Oikeassa ovat vain ne, jotka osoittavat suosiotaan hallitusohjelmaan kirjatuille viisauksille. Tämä ei tiedä hyvää.
Paheksuntaa on herättänyt myös se, että palkansaajat olisivat yhteiskuntasopimuksen kautta kärsimässä. Vastakysymys on silloin: Keneltä sitten pitäisi ottaa? Eläkeläisiltä, työttömiltä, sairailta, lapsilta? Vai yrityksiltä, jolloin niiden kyky luoda uusia työpaikkoja vaikeutuisi entisestään. Se on selvää, että nyt on leikkausten paikka. Oikea kohde on työikäiset ja -kuntoiset.
Työhön on kannustettava. Erityisesti on palkittava niitä, jotka esimies- ja asiantuntijatyössään tai yrittäjinä luovat työtä myös ympärilleen.
Liturgiapuheita lähdetään nyt konkretisoimaan toimenpideohjelmin. Meillä on hyvin tarkkaan pohdittuja, tutkimus- ja kokemustietoon nojaavia ehdotuksia koulutukseen, kasvatukseen ja tutkimukseen. Saa nähdä kelpaammeko nyt kumppaneiksi.
Kirjoittaja Olli Luukkainen on Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja.