Muutoksia tekijänoikeuslakiin – Äänitteiden suoja-aika pitenee

Hallitus esittää tekijänoikeuslakiin muutoksia, joilla äänitallenteiden ja niille tallennettujen musiikkiesitysten suoja-aika pitenee viidestäkymmenestä vuodesta seitsemäänkymmeneen vuoteen.

Muusikoiden suoja paranee myös muulla tavalla. Jos tuottaja ei tarjoa äänitettä myyntiin, kun tallentamisesta on kulunut 50 vuotta, muusikko voisi irtisanoa oikeuksien luovutusta koskevan sopimuksen, jolloin oikeudet palautuisivat muusikolle. Tuottajan tulisi lisäksi 50 vuoden jälkeen aina 70 vuoteen asti maksaa vuotuinen lisäkorvaus kertakorvauksella oikeutensa luovuttaneelle muusikolle.

Sanoitetun sävellysteoksen tekijänoikeuden laskemistapa yhtenäistetään EU:ssa. Suoja-aika lasketaan lainmuutoksen jälkeen viimeksi kuolleen sanoittajan tai säveltäjän kuolinvuodesta.

EU-direktiivistä johtuvien muutosten lisäksi ehdotetaan säädettäväksi sopimuslisenssisäännös, joka mahdollistaa sen, että televisio- ja radioyritys ja lehtikustantaja voisi sopia hyväksyttyjen tekijänoikeuksien yhteishallinnointijärjestöjen kanssa arkistoituun radio- ja televisio-ohjelmaan sekä lehteen sisältyvien teosten uudelleen käyttämisestä omassa toiminnassaan. Uudelleen käyttö kattaisi myös arkistoaineistojen välittämisen yleisölle netissä.

Myös lainauskorvauspykälää täsmennetään eli jatkossa lainauskorvauksen edunsaajana voisi olla vain teoksen alkuperäinen tekijä tai hänen perillisensä.

Myös orpoteoksista uusi laki

Orpoteoksia koskevan EU-direktiivin pohjalta aiotaan säätää laki niiden käyttämisestä. Laissa säädettäisiin oikeudenhaltijoita koskevasta selvityksestä ja selvityksen tulosten kirjaamisesta sekä orpoteosten käyttämisestä.

Orpoteoksia olisivat esimerkiksi kirjat, sanomalehdet, äänitteet tai elokuvatallenteet, jotka ovat tekijänoikeuden alaisia, mutta joiden kaikkia tekijöitä ja muita oikeudenhaltijoita ei tiedetä tai löydetä selvityksessä.

Lakia sovellettaisiin kirjastojen, museoiden, arkistojen ja koulutusorganisaatioiden kokoelmissa oleviin aineistoihin sekä julkisen palvelun televisio- ja radioyritysten tuottamiin aineistoihin ja mainituissa laitoksissa tapahtuvaan käyttöön.

Orvoiksi todettuja aineistoja saataisiin muun muassa digitoida ja välittää yleisölle netissä. Jos joku oikeudenhaltijoista tunnistetaan ja voidaan tavoittaa, aineiston käyttö edellyttää hänen lupaansa. Jos oikeudenhaltija tunnistetaan ja hänen olinpaikkansa selviää myöhemmin, tapahtuneesta käytöstä olisi maksettava hyvitys.

Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan marraskuun alussa ja orpoteosdirektiivistä aiheutuvat muutokset lokakuussa 2014.

Mainos