Verkkouutiset

Muslimit ovat nyt Obaman vankin tukijaryhmä USA:ssa – kolme neljästä kannattaa

Demokraattien politiikan vastustaminen ja identifioituminen afrikanamerikkalaiseen siirtolaisperheeseen kasvattavat Barack Obaman suosiota amerikkalaisen muslimiyhteisön keskuudessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Gallupin mukaan 72 prosenttia amerikkalaisista muslimeista tukee presidentti Barack Obamaa. Muslimit kannattavat häntä enemmän kuin minkään muun uskontokunnan jäsenet.

Esimerkiksi mormoneista vain 18 prosenttia ja protestanteista 37 prosenttia hyväksyy Obaman. Ei-kristittyjen piirissä Obama on ylipäätään suositumpi kuin kristittyjen piirissä.

Muslimijohtajien mukaan laaja hyväksyntä Obamaa kohtaan juontaa juurensa ennen kaikkea republikaanien halveksuntaan.

– Uskon, että Amerikan muslimit tuntevat sympatiaa presidenttiä kohtaan, mutta ennen kaikkea he näkevät vaihtoehdot hänelle huonoina, toteaa James Zogby Politicolle. Hänen mukaansa republikaanit ovat kohdelleet muslimiyhteisöä kiihkomielisesti.

Muslimien kerrotaan edelleen tuntevan itsensä ulkopuolisiksi republikaaneista George W. Bushin presidenttikaudella koettujen terrorismin vastaisen sodan myötä.

Kyselyn datan mukaan muslimivastaajat olivat keskimäärin muiden uskontokuntien vastaajia nuorempia. Tuloksiin uskotaan vaikuttavan myös afrikanamerikkalaisten suuri edustus amerikkalaisten muslimien joukossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)