Musiikki on syvällä ihmisen geeneissä

Musikaalisuus, halu kuunnella musiikkia ja musiikillinen luovuus juontavat geenitasolla samoille alueille kuin muun muassa oppiminen, muisti, sosiaalinen vuorovaikutus ja kiintymyksen syntyminen, osoittaa tuore väitöstutkimus.

Liisa Ukkola-Vuotin tutkimus tuotti kiinnostavaa tietoa musiikkiin ja luovuuteen liittyvistä aivojen alueista ja tutkimuksessa löytyi myös uusia näihin ominaisuuksiin liittyviä ehdokasgeenejä.

Musiikin neurofysiologisista vaikutuksista ihmisen aivoihin on olemassa runsaasti tutkimusta, mutta molekyylitason tutkimusta musikaalisuuden ja siihen liittyvien ominaisuuksien periytyvyydestä ja biologisesta taustasta on ollut aikaisemmin vain vähän. Geneettisten tutkimusmenetelmien kehittyminen on luonut uusia työkaluja ja mahdollistanut monitekijäisten ominaisuuksien, kuten musikaalisuuden taustalla vaikuttavien geneettisten muutosten etsimisen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ukkola-Vuotin tutkimuksessa hyödynnettiin suomalaista tutkimusaineistoa, ja tutkimuksessa käytettiin myös koko perimän kattavia analyyseja.

Hänen mukaansa tutkimus vahvisti käsityksen, jonka mukaan musikaalisuus on vahvasti perinnöllinen ominaisuus, vaikka myös ympäristötekijät – kuten musiikille ”altistuminen” – vaikuttavat musikaalisuuden kehittymiseen.

– Musikaalisuudessa perinnöllinen osuus oli 44 prosenttia ja musiikillisessa luovuudessa 84 prosenttia. Korkeat musikaalisuustestipisteet korreloivat musiikillisen luovuuden kanssa ja aktiivinen musiikin kuunteleminen musiikkikoulutuksen kanssa, Ukkola-Vuoti kertoo.

Tutkimuksessa tarkasteltiin viiden ehdokasgeenin, AVPR1A, SLC6A4, COMT, DRD2 ja TPH1, vaikutusta musikaalisuuteen, musiikilliseen luovuuteen ja musiikin kuuntelemiseen. Kaikki tutkitut ominaisuudet liittyivät AVPR1A-geeniin, joka on aikaisemmissa tutkimuksissa liitetty sosiaaliseen kommunikaatioon ja kiintymykseen.

Koko perimän kattavassa kopiolukumuutoksia käsittelevässä tutkimuksessa havaittiin, että musikaalisuuteen liittyvät geenialueet sisälsivät hermosolujen kehittymiseen, oppimiseen ja muistiin liittyviä geenejä, kuten PCDHA-geeniperheen.

– Musiikilliseen luovuuteen liittyviä geenejä etsiessämme päädyimme usein geeneihin, jotka oli aikaisemmin yhdistetty muistiin, hermosoluliitosten muovautumiseen ja neuropsykiatrisiin sairauksiin, Ukkola-Vuoti kertoo.

Voimakkaimmin musiikilliseen luovuuteen liittyi mantelitumakkeen toimintaan vaikuttava PRKG-geeni. Tulos tukee hypoteesia, jonka mukaan neuropsykiatrisille sairauksille altistavat geneettiset tekijät saattavat vaikuttaa positiivisesti luovuuteen, älykkyyteen tai muistiin.

FM Liisa Ukkola-Vuotin väitöskirja Search for Genetic Variants Underlying Musical Aptitude and Related Traits tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina 10. toukokuuta.

Mainos