Musiikin kuuntelu voi edistää aivojen toipumista infarktista

Tuore tutkimus osoitti ensi kertaa, että musiikin kuuntelu aivoinfarktista toipumisen alkuvaiheessa voi edistää aivojen toipumista.

Suomen Akatemian tutkijatohtori Teppo Särkämön Frontiers in Human Neuroscience –lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan musiikki saa aikaan rakenteellisia muutoksia kognitiivisia ja emotionaalisia toimintoja säätelevillä etuotsalohkon ja limbisen järjestelmän aivo-alueilla.

Tutkimushankkeessa seurattiin 60 keskimmäisen aivovaltimon aivoinfarktiin sairastuneen potilaan toipumista kuuden kuukauden ajan käyttäen neuropsykologisia tutkimuksia sekä aivojen magnetoenkefalografiamittauksia ja rakenteellisia magneettikuvauksia.

Potilaat jaettiin akuuttivaiheessa satunnaistetusti joko musiikin tai äänikirjojen kuunteluryhmään tai kontrolliryhmään, joka ei saanut kuuntelumateriaalia. Musiikin ja äänikirjojen kuuntelu aloitettiin noin viikon kuluttua infarktista ja sitä jatkettiin vähintään tunnin päivässä seuraavan kahden kuukauden ajan.

Analyysissä havaittiin, että musiikkia päivittäin kuunnelleilla potilailla, joilla oli vasemman aivopuoliskon aivoinfarkti, tapahtui harmaan aineen tilavuuden kasvua vauriolta säästyneiden ylemmän otsalohkopoimun, tyvitumakkeiden sekä pihtipoimun etuosan alueilla enemmän kuin potilailla, jotka kuuntelivat päivittäin äänikirjoja tai eivät saaneet kuuntelumateriaalia.

Tutkijat osoittivat jo aiemmin, että musiikin kuuntelu paransi kielellisen muistin, kuulomuistin ja tarkkaavuuden suuntaamisen kuntoutumista sekä vähensi masentuneisuutta ja sekavuutta aivoinfarktin jälkeen.

Nyt havaitut harmaan aineen muutokset etuotsalohkolla olivat selvästi yhteydessä parempaan kognitiiviseen kuntoutumiseen kun taas muutokset pihtipoimussa liittyivät vähentyneeseen negatiiviseen mielialaan.

– Yhdessä tulokset viittaavat siihen, että musiikin kuuntelu voi aivoinfarktin jälkeen stimuloida kognitiivisten ja emotionaalisten toimintojen säätelyssä keskeistä frontolimbisten aivoaivojen verkostoa ja siten edistää näiden toimintojen kuntoutumista, Teppo Särkämö summaa.

Laajemmin tulokset antavat hänen mukaansa kokeellista näyttöä ympäristön aistivirikkeiden vaikutuksesta toipuviin aivoihin ja kannustavat etenkin musiikin käyttöön neurologisessa kuntoutuksessa.

Mainos