Mursu löydettiin kuolleena lähellä Suomen rajaa

Eläin oli jo viikkojen ajan viettänyt aikaansa veden sijaan metsässä.
Vielä elossa oleva mursu röhnötti metsässä sammalpeitteellä Norjan Tenossa. (Kuvakaappaus videolta. NRK)
Vielä elossa oleva mursu röhnötti metsässä sammalpeitteellä Norjan Tenossa. (Kuvakaappaus videolta. NRK)

Suomen rajan lähistöllä Tenonvuonossa tunturimetsään edennyt mursu on löytynyt kuolleena, kertoo Norjan yleisradio NRK. Verkkouutiset kertoi aiemmin mursun ilmestymisestä Suomen rajan läheisyyteen tässä.

Norjan Tenon kunnan edustaja Frank Martin Ingilæ kertoo NRK:lle, että mursu löydettiin korkeasta ja jyrkästä metsämaastosta kaukana merestä. Tarkkaa kuolinsyytä ei tiedetä.

Mursu voi painaa yli tuhat kiloa, mikä tekee ruumiin siirtämisestä hyvin vaikeaa.

– Kuollut eläin metsässä ei ole yleensä ongelma, sillä luonto hoitaa asian usein itse. Mursu on kuitenkin rauhoitettu merinisäkäs. Siksi kunta on nyt vaikean logistiikkahaasteen edessä, Ingilæ sanoo.

Lisäksi lähellä on vesilähde, joten se saastumisvaarann takia ruho tulee myös siirtää, toteaa Ingilæ.

Mursuasiantuntija, biologi Rune Aae huomauttaa NRK:lle, että vain kerran aiemmin mursun on nähty vetäytyvän kauas metsään. Kyseessä oli Haminan mursu Stena, joka päätyi lopulta pihapiiriin heinäkuussa 2022.

Aae arvelee, että mursu oli ilmeisesti päättänyt kuolla ja, että sillä oli ulospäin näkymättömiä sisäelinvammoja.

– Kyse oli luultavasti tarkoituksellisesta toiminnasta,. Se tiesi, ettei palaa enää mereen, Aae sanoo.

Ensin mursu eteni maalle, palasi veteen ja lopulta pysyvästi maalle edeten syvälle metsään.

– Joillain laumaeläimillä on tapana irrottautua laumasta kuolemaan, jotta ne eivät houkuttelisi petoja paikalle.

Mainos