Muoviteollisuus investoi Suomessa

Muoviteollisuuden valopilkut tuovat vaihtelua talouden yleiseen harmauteen, Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä.

Viime vuonna useat muovituotteiden valmistajat ovat tehneet mittavia investointeja Suomessa. Erityisesti Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen muoviyritykset ovat panostaneet tuotantonsa uusimiseen, ja hyviä uutisia on myös muissa maakunnissa. Yhteenlasketut investoinnit ylittävät 30 miljoonaa euroa.

Vesa Kärhän mukaan investoinnit jatkuvat myös tänä vuonna. Wipak Oy:n 20 miljoonan euron tuotantolinja Nastolaan on yksi esimerkki.

– Tämä on vasta alkua. Uutta on tulossa muillekin muovituotealueille. Muovituotteita tarvitaan niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. On hienoa, että muoveja, muovituotteita ja tuotannossa tarvittavia laitteita ja välineitä valmistetaan taidolla Suomessa, hän kehuu tiedotteessaan.

Muoviteollisuudessa toimii Suomessa lähes 600 yritystä, joilla on noin 12 000 työntekijää. Alan vuosiliikevaihto on yli kolme miljardia euroa.

Mainos