Jemeniläisen Faisal bin Ali Jaberin mukaan hänelle maksettiin 80 000 euron rahat kompensaationa pieleen menneestä lennokki-iskusta, jonka seurauksena Jaberin veljenpoika ja lanko kuolivat.
Jaber kertoo, että hän sai Jemenin turvallisuusviranomaisilta tuoreita seteleitä sinisessä muovikassissa. Viranomaiset kertoivat hänelle rahojen olevan peräisin Yhdysvaltain hallitukselta.
Vuoden 2013 lopulla Jaber matkusti Washingtoniin keskustelemaan kongressin ja Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston jäsenten kanssa sukulaistensa kuolemista. Jaberia edusti ihmisoikeusjärjestö Reprieven palkkaamat lakimiehet.
Kokoukseen osallistuivat myös presidentti Barack Obaman avustaja Stephen Pomper. Vaikka virkamiehet lupasivat harkita Jaberin kertomusta, asia jäi hetkellisesti polkemaan paikallaan.
Tämän vuoden heinäkuussa Jaber kutsuttiin Jemenin kansallisen turvallisuusviraston päämajaan, jossa viranomaiset antoivat hänelle rahakassin.
– Setelit ovat lähes upouusia. Sarjanumerot olivat peräkkäisiä, Jaber sanoo YahooNewsille.
Aluksi Jaber kieltäytyi vastaanottamasta rahasummaa. Hän halusi hallitukselta virallisen anteeksipyynnön, ei hämärää lahjusta.
Hän muutti kuitenkin mielensä sen jälkeen, kun oli keskustellut kylänsä vanhimpien kanssa. Vanhimmat korostivat uhrien perheiden kärsimyksiä.
– Perheeni vastaanotti rahat tunnustuksena Yhdysvaltain hallituksen syyllisyydestä ”erehdyksessä” tehtyyn lennokki-iskuun, joka tappoi sukulaisemme. Mutta tämä ei ole oikeutta.
Ihmisoikeusjärjestö Reprieven mukaan presidentti Obaman hallinto ei ole myöntänyt julkisesti, että Jaberin sukulaiset tapettiin vahingossa. Hallinto ei ole myöskään tunnustanut heidän olleen syyttömiä siviilejä.