Suomalaisten munuaiset eivät voi Munuais- ja maksaliiton mukaan hyvin. Kymmenesosalla suomalaisista on merkkejä munuaissairaudesta, joka viidellä prosentilla johtaa munuaisten vajaatoimintaan.
Munuaisten suojelu on kuitenkin liiton mukaan yksinkertaisempaa kuin äkkiä ajattelisi, sillä terveillä elintavoilla pääsee jo pitkälle.
Ylipaino ja varsinkin vyötärölihavuus on haitallista munuaisille. Myös korkea verenpaine on riski munuaisille.
Verenpainetta puolestaan kohottavat vyötärölihavuus, liiallinen suolan käyttö, runsas alkoholin käyttö, tupakointi ja vähäinen liikunta.
Huonossa hoitotasapainossa oleva diabetes on myös merkittävä riski saada myös munuaissairaus. Diabeteksen hyvä hoito suojaa munuaisia.
Munuaissairaus voi olla perinnöllinen, mutta monien perinnöllisten sairauksien etenemistä voidaan estää tai hidastaa, kun ne tunnistetaan ajoissa.
Munuaiset poistavat kehosta nestettä ja kuona-aineita sekä säätelevät verenpainetta. Munuaiset ohjaavat punasolujen muodostumista ja tuottavat D-vitamiinia.
Munuais- ja maksaliitto muistuttaa, että ilman toimivia munuaisia ihminen menehtyy