Münchenissä ikävä yllätys – tartuntoja paljon tiedettyä enemmän

Useita tapauksia jää piiloon, koska moni tartunnan saanut ei tiedä sairastuneensa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan Etelä-Saksassa sijaitsevassa Münchenissä oli kesäkuuhun mennessä neljä kertaa enemmän koronatartunnan saaneita ihmisiä kuin mitä viralliset tilastot osoittavat, kertoo Der Spiegel.

Tulokset selviävät Münchenin yliopiston laajasta vasta-ainetutkimuksesta, johon osallistui yli 5 300 müncheniläistä. Osallistujat olivat yli 14-vuotiaita.

Tutkimuksessa selvitettiin Münchenin tilannetta, ja se voi antaa osviittaa siitä, miten virus on saattanut levitä muissa Saksan suurkaupungeissa.

Kesäkuuhun mennessä noin kaksi prosenttia müncheniläisistä oli saanut tartunnan. Määrä on huomattavasti suurempi kuin mitä aiemmin tiedettiin.

Virallisten tilastojen mukaan ilmoitettujen tapausten osuus oli vain 0,4 prosenttia Münchenin väestöstä. Siten vain noin joka neljäs tapaus kirjattiin tilastoihin.

Vaikka piiloon jääneitä tapauksia on paljon, tutkimus osoittaa myös, kuinka toistaiseksi vain murto-osa müncheniläisistä on saanut tartunnan. Kahden prosentin sairastavuus tarkoittaa sitä, että Baijerin pääkaupunki on vielä kaukana niin sanotusta laumasuojasta.

Laumasuoja saavutetaan, kun suuri osa asukkaista on sairastanut COVID-19-taudin ja tullut sille vastustuskykyiseksi. Silloin myös terveenä pysyneiden riski sairastua vähenee, koska tartuttajien määrä alkaa laskea.

Monella tartunnan saaneella oireet ovat lieviä tai niitä ei ole lainkaan. Siksi kaikkia tapauksia ei ole tilastoitu.

Vasta-ainetutkimuksen avulla tutkijat pystyivät kuitenkin selvittämään, kuinka moni müncheniläinen on tähän mennessä saanut tartunnan, vaikka ihmiset eivät olisi huomanneet sairastumistaan.

Mainos