Muistutus lahjavyöryyn: Lapset eivät tarvitse montaa lelua

Professorin mukaan vähäisempi lelumäärä auttaa keskittymään ja tukee luovuutta.
Joululahjoja pakataan kauppakeskuksessa Helsingissä. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Joululahjoja pakataan kauppakeskuksessa Helsingissä. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Tuoreiden tutkimusten perusteella lapsiperheissä on syytä välttää helposti nurkkiin kasaantuvia leluvuoria.

Kehityspsykologiaan erikoistuneet tutkijat ovat selvittäneet, kuinka leikkiminen tekee lapsista luovempia ja joustavampia. Se myös opettaa ongelmanratkaisun ja yhteistyön kaltaisia taitoja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toledon yliopiston professori Alexia Metz sanoo Washington Post -lehdelle lasten perehtyvän syvällisemmin yksittäisiin leluihin, jos niitä on kodissa vähemmän. Tämä puolestaan edesauttaa luovaa ajattelua. Leluvyöry aiheuttaa tarpeen tutkia nopeasti jokaista tuotetta.

– Taaperoikäiset lapset on ohjelmoitu tutkimaan ympäristöä ja etsimään siitä löytyviä mahdollisuuksia, professori toteaa.

Hän kertoo kuulleensa vanhemmilta huolia tilanteista, joissa lapsi siirtyi nopeasti yhdestä lelusta toiseen. Hän uskoi ongelman olevan seurausta ympäristöstä.

Tutkijaryhmä selvitti hypoteesia laboratoriossa, jossa toiselle taaperoryhmälle annettiin neljä ja toiselle 16 lelua. Ensimmäisessä ryhmässä lapset istuivat alas ja leikkivät saman lelun kanssa pidempään ja eri tavoin. He esimerkiksi painoivat nappia, vetivät vipua ja sitten käänsivät kappaleen ylösalaisin.

Leluja täynnä olevassa huoneessa lapset kokeilivat vähemmän erilaisia asioita ja leikkivät yksittäisillä leluilla lyhyemmän aikaa.

Asiantuntijat muistuttavat, että lapsi voi pitää lahjapaperia ja laatikkoa mielenkiintoisempana kuin sen sisällä ollutta lelua. Laatikko tarjoaa enemmän luovia mahdollisuuksia: se voi olla hattu, talo tai leluauton ramppi. Yksinkertaisemmat lelut voivat parantaa leikkikokemusta, ja sama pätee niiden määrän vähentämiseen.

Southern Connecticutin osavaltioyliopiston professori Heather Kuhaneck uskoo, että taaperoikäistä vanhemmille lapsille paras paikka leikkiä on ulkona.

– Lapset keksivät omat pelinsä ja pitävät hauskaa löytämillään asioilla. Se kehittää heidän luovuuttaan sen perusteella, mitä luonnossa sattuu olemaan lähettyvillä, Kuhaneck toteaa.

Mainos