Kuvituskuva. / RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

Muistisairas tappoi asuintoverin halolla, oikeus vapautti hoitajat

Turkulaisessa hoitolaitoksessa työskennelleet neljä hoitajaa eivät syyllistyneet heitteillepanoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hoitajat eivät toimineet väärin, kun Turussa Kurjenmäen hoitolaitoksessa tapahtui neljä vuotta sitten välikohtaus, jossa laitoksen asukas kuoli toisen asukkaan lyötyä tätä halolla päähän. Muistisairas asukas löi myös toista asukasta halolla, mutta tämä selviytyi hyökkäyksestä.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vapautti perjantaina neljä heitteillepanosta syytteessä ollutta hoitajaa, Turun Sanomat kertoo. Halon kanssa heilunut asukas ehti menehtyä tapauksen esitutkinnan aikana, joten hänen mahdollista rikosoikeudellista vastuutaan ei selvitetty.

Käräjäoikeuden tiedotteen mukaan asiassa oli kyse siitä, olivatko iltavuoron hoitajat jättäneet pahoinpidellyt vuodepotilaat avuttomaan tilaan huolimatta velvollisuudestaan huolehtia heistä. Hoitajat olivat ennen väkivaltaa havainneet, että asukas hiippaili ympäriinsä halkoa kantaen, mutta heillä ei ollut erityistä syytä arvioida halon kantamisesta seuraavan väkivaltaa. Ei ole tavatonta, että muistisairaat kanniskelevat tavaroita mukanaan.

Käräjäoikeus katsoi, etteivät hoitajat jättäneet pahoinpideltyjä asukkaita avuttomaan tilaan tai aiheuttaneet heille vaaraa. Käräjäoikeus arvioi Turun Sanomien mukaan, että Valviran asiantuntijalausunto totesi asiakkaan käytösoireet vaikeiksi, mutta tapahtuneen vakavan väkivallanteon ennustaminen etukäteen oli ollut mahdotonta.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)