Tuoreen tutkimuksen havainto on mielenkiintoinen, sillä aivohalvaukset on yhdistetty muistiongelmiin, mutta yhteyden ei ole vahvistettu kulkevan myös toiseen suuntaan.
Tutkimuksen perusteella kognitiivisten mielentoimintojen heikentymää potevan riski sairastua mihin tahansa aivohalvaukseen on noin 40 prosenttia suurempi ja aivoinfarktiin peräti 65 prosenttia suurempi kuin terveen ikätoverin. Myös heidän riskinsä kuolla aivohalvaukseen on suurentunut.
Muun muassa korkea verenpaine, tulehdustilat ja verisuonten tukkeumat voivat aiheuttaa sekä kognitiivisia ongelmia että aivohalvauksia. Nämä yhteiset riskitekijät saattavat selittää nyt havaitun yhteyden.
On myös mahdollista, että kognitiivisten mielentoimintojen heikentymä on osalla potilaista ensimmäisiä merkkejä aivohalvaukseen johtavista muutoksista, tutkijat kirjoittavat.
Tutkimuksessa yhdistettiin 18 tutkimuksen aineistot, jotka koostuivat yhteensä 120 000 potilaan terveystiedoista. Potilaista 7 800 oli sairastunut aivohalvaukseen.
Dementiaa lievempää muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymää potee yli 120 000 suomalaista. Aivohalvaukseen sairastuu vuosittain ainakin 14 000.
Tutkimus julkaistiin Kanadan lääkäriliiton CMAJ-lehdessä ja siitä kertoi Uutispalvelu Duodecim.