Kevään tullen moni ottaa mopon tai moottoripyörän varastosta liikenteeseen. Liikennevakuutuskeskus muistuttaa tiedotteessa, että ennen käyttöönottoa tulee muistaa kaksi tärkeää velvollisuutta: liikennekäyttöönotto ja liikennevakuutus.
Monet ottavat kesäajoneuvon pois liikennekäytöstä talven ajaksi. Tällöin ajoneuvo tulee muistaa rekisteröidä uudelleen liikennekäyttöön ennen kuin sillä lähtee liikkeelle. Jos ajoneuvon liikennevakuutus on lisäksi irtisanottu, sille täytyy ottaa uusi liikennevakuutus
Viime vuonna liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajamisesta jäi kiinni ennätysmäärä kuljettajia. Toukokuussa noin 470 kuljettajaa jäi kiinni, kun tyypillisesti kiinnijääneitä on viime vuosina ollut kuukausitasolla noin 200–300 tapausta. Koronaepidemian alkaessa ajoneuvoja poistettiin liikennekäytöstä tavallista enemmän, todennäköisesti etätöiden ja taloudellisten syiden vuoksi.
– Takautuvat maksut ja vahingonkorvauksia ilman jääminen voivat tulla erittäin kalliiksi. Viimekeväisen tilanteen välttämiseksi haluan muistuttaa, että kun ajoneuvolla ajetaan, sen tulee olla rekisteröitynä liikennekäyttöön ja lakisääteisen liikennevakuutuksen voimassa, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen painottaa tiedotteessa.
Velvollisuuksien laiminlyönti tulee kalliiksi takautuvasti maksettavien ja korotettujen vakuuttamiseen liittyvien maksujen ja mahdollisen ajoneuvoveron takia. Maksut lasketaan koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä tai vakuuttamatta, vaikka ajoneuvolla olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä.
Jos liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajaa, vakuuttamiseen liittyviä maksuja tulee huolimatta siitä, onko liikennevakuutus irtisanottu vai ei. Mikäli ajoneuvon liikennevakuutus on irtisanottu, Liikennevakuutuskeskus perii maksun laiminlyönnistä. Muussa tapauksessa perinnän tekee vakuutusyhtiö.