Oppimisen tukea tarvitsevien määrä on kasvanut koko viime vuosikymmenen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

MTV3: Lähes joka kymmenes oppilaista tarvitsee erityistä tukea

Asiantuntijan mukaan oppilan parasta ajatellaan jopa liikaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Peruskouluissa on kasvava määrä oppilaita, joille on laadittu yksilölliset arviointiperusteet, uutisoi MTV3. Arviointiperusteita on muokattu, sillä oppilaat eivät saavuta yleisopetuksen alinta hyväksyttyä arvosanaa 5 (asteikolla 4-10).

Oppilaat voivat saada yleistä tukea, tehostettua tukea tai erityistä tukea, joista jälkimmäinen on vahvin tuen muoto. Sitä sai vuonna 2022 liki 10 prosenttia peruskoulun oppilaista. Erityiseen tukeen ei vaadita enää lääkärin todistusta, mutta sitä ei asiantuntijan mukaan saa kuitenkaan helposti.

– Esimerkiksi poissaolot eivät ole syy oppimäärän yksilöllistämiselle. Täytyy olla hyvin laajoja oppimisvaikeuksia tai tietynlaisia kielellisiä haasteita. Siihen vaaditaan pedagoginen päätös ja konsultaatiota esimerkiksi koulupsykologilta, sanoo MTV3:lle erityisopettaja ja Suomen erityiskasvattajien liiton varapuheenjohtaja Ari Enqvist.

Käytännöt ovat vaihtelevia yksilöllisen oppimäärän suhteen.

– Yksilöllistämiskäytäntö on kirjavaa. On ollut ikävän paljon sitä, että on saatettu ennaltaehkäisevästi yksilöllistää ennen kuin oppilas on saanut jostain aineesta arvosanaksi hylätyn, eli oiotaan, Enqvist toteaa.

– Tämä on välillä villiä länttä ja mennään harmaalla alueella. Joskus ajatellaan sitä oppilaan parasta jopa liikaa, ja että hän ei liikaa kuormittuisi, hän pohtii.

Yksilöllistä oppimäärää noudattavaa oppilasta kutsutaan ”tähtioppilaaksi”, koska numeroarvosanan perässä on *-merkintä.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)