Sanna Marinin (sd.) hallitus aikoo jatkaa työttömyysturvan suojaosan korotusta, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoo MTV:n haastattelussa.
Viime vuonna päätettiin nostaa työttömyysturvan suojaosaa 300 eurosta 500 euroon. Työttömyysturvan suojaosuudella tarkoitetaan sitä, kuinka paljon työtön voi ansaita ilman, että se vaikuttaa työttömyysetuuden määrään.
Voimassa olevien päätösten mukaan suojaosan korotus on voimassa maaliskuun loppuun asti. Lepän mukaan toimet olivat toimivia ja suunnitelmissa on jatkaa niitä maaliskuun lopun jälkeen.
– Näitä valmistellaan tällä hetkellä, jotta kannusteet kotimaiselle työvoimalle ovat hyvät, Leppä sanoo MTV:lle.
Lepän mukaan päätökset eivät koske jatkossakaan pelkästään maa- ja metsätalouden kausitöitä vaan kaikkia aloja.