Helsingin tapahtui maanantaina koirahyökkäys, jossa alle kymmenvuotias lapsi sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Eläintenkouluttaja ja tietokirjailija Sofia Haapanen kertoo MTV Uutisille, mitä tehdä koiran hyökätessä.
Jo hyökkäävää koiraa on hänen mukaansa vaikea enää pysäyttää.
– Mutta kannattaa ainakin suojata kasvonsa ja kaulansa ja pysyä paikallaan, Haapanen kertoo MTV:lle.
Eläimen potkiminen tai sille huutaminen voi pahentaa tilannetta entisestään.
– Esimerkiksi kaulapannasta kiinni ottaminen laittaa käden alttiiksi, kun koira voi saada päätä kääntämällä purtua. Toisaalta taistelutilassa oleva koira saattaa saada buustia, jos sen kanssa aletaan kamppailla, Haapanen kertoo.
– Jokin kova ääni tai esimerkiksi veden heittäminen koiran päälle voi auttaa keskeyttämään tilanteen. Jos ulottuvilla on jotain, millä koiran silmät saa peitettyä, sekin voi hämmentää koiraa riittävästi. Suuhun voi yrittää työntää muuta purukohdetta tai esimerkiksi tuolin kaataa kohti koiraa, hän jatkaa.
Nopea teko tai ele voi auttaa.
– Jos saa lyhyenkin stopin koiran tekemiselle, tilanne voi jo raueta. Jos paikalla on muitakin ihmisiä, esimerkiksi takajaloista kiinni ottaminen ja vetäminen on turvallisempaa kuin koiran kidan lähellä toimiminen. Tosin poisrepiminen voi lisätä uhrin vaurioita, joten koiran lukitseminen paikoilleen ottamalla kurkun ympäriltä käsillä ja lantiosta pohkeilla tai reisillä kiinni voi toimia paremmin.