Sauli Niinistön mukaan eri asia on, kuinka paljon Venäjä haluaa vaikutusvaltansa toimivan Itä-Ukrainassa.
Presidentti arvioi, että Yhdysvaltain ja Euroopan unionin asettamat pakotteet ovat toimineet. Hän huomauttaa, että ne ovat vaikuttaneet elinkeinoelämään ja finanssimaailmaan.
– Se, että Venäjälle ei luototeta, Venäjälle ei investoida, niin ne ovat paljon näitä virallisia pakotteita painavampia asioita, Niinistö toteaa.
Presidentti sanoo olevansa huolestunut lännen ja Venäjän suhteista. Suomen ja Venäjän suhteet eivät hänen mukaansa ole erityisesti kiristyneet.
– Suomen kohdalla ajateltuna emme ole nähneet mitään erityistä kiristymistä juuri Suomen ja Venäjän suhteen. Vaikka olemme tietysti osa länttä, on suhteemme Venäjään erityinen, koska satumme olemaan myös naapureita. Olisi meidän etumme, ettei tämä naapuruussuhde kiristyisi, eikä kylmän sodan portti aukeaisi, Sauli Niinistö sanoo.
Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä Venäjä ei presidentin mukaan pystyisi estämään. Se kuitenkin viilentäisi olennaisesti maiden välisiä suhteita.