Viranomaiset ovat yrittäneet selvittää, kuka oli se poliisi, joka kertoi tiedotusvälineille al-Holin leirin palautuksiin liittyvästä asiakirjasta. Asiasta uutisoi MTV Uutiset.
Asiakirjassa kerrottiin, miten poliisi toimii al-Holin leirin palautusten yhteydessä.
MTV:n haltuunsa saama syyttäjän päätös tutkinnan keskeyttämisestä paljastaa, että tapauksessa epäillään virkavelvollisuuden rikkomista vuosien 2019 ja 2020 vaihteessa.
Tutkinta johtui siitä, että Yle uutisoi joulukuussa 2019 nähneensä saman vuoden marraskuulle päivätyn asiakirjan al-Hol-operaatiosta. Sen mukaan leiriltä tuotaisiin ”kaikki palautukseen suostuvat henkilöt”.
Poliisihallitus oli pyytänyt tutkinnan siitä, onko joku asiakirjan jakelussa mainittu tai muuten asiakirjaa käsitellyt henkilö syyllistynyt rikokseen vuotaessaan asiakirjan tai sen sisällön julkisuuteen. Asiakirja oli määrätty salaiseksi.
Tutkinta ei tuottanut tulosta ja tutkinnanjohtajana toimiva erikoissyyttäjä keskeytti tutkinnan. Hänen mukaansa mahdollista epäiltyä ei ole mahdollista löytää.
Asiakirjan vuotajan onneksi koitui poliisin oma virhe.
– Selvityksessä on käynyt ilmi myös se, että asiakirja on ollut erehdyksessä lyhyen aikaa suuren virkamiesjoukon saatavilla, syyttäjä perustelee päätöstään.
Päätöksen mukaan esitutkintaa jatketaan, kun edellytyksiä keskeyttämiselle ei enää ole.