Ihmisiä Aleksanterinkadulla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

MTV: Riikka Purra tyrmää veronkiristystarpeet

Valtiovarainministerin mukaan yhteisöveron keventäminen voisi olla keino vauhdittaa taloutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) toivoo, että hallitus voisi päättää veronkevennyksistä kevään puoliväliriihessä, kertoo MTV.

– Toivon todella, että meillä on mahdollisuus veronalennuksiin. Mutta en voi tässä vaiheessa kertoa mitään enempää, tai varsinkaan luvata, Purra sanoo MTV:n Uutisextrassa.

Kasvutoimia valmistellaan parhaillaan Risto Murron kasvutyöryhmässä, joka julkaisee raporttinsa helmikuun lopulla. Oman ehdotuksensa ovat julkaisseet useat elinkeinoelämän toimijat, kuten EK, Suomen Yrittäjät ja Etla.

Ehdotuksina ovat muun muassa ylimpien marginaaliveroasteiden, eli kovatuloisimpien verotuksen rajaaminen ja yhteisöveron keventäminen.

– En tyrmää yhtään veronalennusta, tyrmään mielelläni veronkiristystarpeet, Purra sanoo.

Hän mainitsee, että yhteisöveron keventäminen on esimerkki keinosta, joka voisi pitkällä aikavälillä vauhdittaa taloutta.

– Yhteisövero on Suomessa kansainvälisesti varsin kilpailukykyisellä tasolla, mutta ehdottomasti, kun haetaan selvää boostia tulevaisuuteen, jotta pääsisimme eroon 17 vuotta vallinneesta nihkeydestä (heikosta talouskasvusta), niin tällaiset rohkeat ja luovatkin ratkaisut voisivat tuottaa hyvää hieman pidemmälläkin aikavälillä, hän sanoo.

– Ja mitä tulee yhteisöveron alennukseen, niin siinä voidaan myös harkita hieman ehdollisempia malleja. Sellaisia, joissa kustannukset kohdistuisivat pidemmälle aikavälille, mutta ikään kuin lupaus veron laskusta olisi välittömämpi, Purra lisää.

Hän ei kuitenkaan mene yksityiskohtiin tilanteessa, jossa neuvottelutulokset puuttuvat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)