Tulevan uudenvuoden ilotulitemyynti on alkanut vilkkaana, MTV Uutiset kertoo.
Ilotulitteita myyvän Rakettitukun myyjä Jonna Kantola kertoo MTV:lle, että asiakkaat käyttävät merkittäviä summia ilotulitteiden ostamiseen.
– Keskimäärin noin 50 euron luokkaa, mutta sitten on myös näitä ihmisiä, jotka lähtevät törsäilemään ja ostavat yli 300 tai jopa 400 eurolla, Kantola kertoo.
Hänen arvionsa mukaan kuluttajat ovat hyvin tietoisia ilotulitteisiin liittyvistä turvallisuusasioista kuten suojalasien käytöstä.
– Kyllä ihmiset ovat aika tietoisia turvallisuusasioissa ja suojalasejakin menee tosi paljon. Mainitsemme myös aina asiakkaille esimerkiksi patatelineistä, Kantola listaa.
Uudenvuoden aattona 31. joulukuuta ilotulitteita saa ampua kello 18–02 välisenä aikana. Ilotulitteiden käytön kieltoalueet vaihtelevat alueittain, joten muista tarkistaa rajoitukset oman alueesi osalta.
Tarkempia ohjeita ilotulitteiden turvalliseen käyttöön löytää pelastuslaitoksen verkkosivuilta.