– Kansainvälisten kriisien ja ilmaston lämpenemisen seurauksena huoltovarmuuden uhkakuvat korostuvat ja edellyttävät politiikoilta ja elinkeinoelämältä pitkäjänteisiä ja viisaita päätöksiä. Ruoan ja energian huoltovarmuus toteutuu parhaiten, kun tuotanto on mahdollisimman pitkälle omissa käsissä, muistuttaa Juha Marttila itsenäisyyspäivän tervehdyksessään.
– Suomalaiset päättäjät ovat historian saatossa aina huolehtineet huoltovarmuudesta. Uskon, että he huolehtivat siitä jatkossakin, Marttila jatkaa.
– Kotimaisen ruoantuotannon ja ruokaturvan suuria uhkia ovat maatalouden heikko kannattavuus ja laatutuotannon korkeat kustannukset. Heikon kannattavuuden on todennut uhaksi myös Huoltovarmuuskeskus, huomauttaa Marttila.
MTK:n mielestä Suomen on myös vahvistettava energiantuotannon omavaraisuutta. Omavaraisuus voidaan saavuttaa järjestön mukaan monipuolisella tuotantokokonaisuudella jo vuonna 2040.
– Suomen metsissä riittää raaka-ainetta bioenergian tuottamiseen. Maatilatason energiantuotannossa on valtavasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia ja kotimaisten biopolttoaineiden vientituloilla voidaan parantaa kauppatasetta, visioi Marttila.