MTK budjettiesityksestä: Maatalouden ongelmat ymmärretty

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n mukaan hallitus on ymmärtänyt maataloutemme ongelmat.

Budjettiesityksessään hallitus myönsi maataloudelle 50 miljoonan euron kriisipaketin. MTK:n mukaan maatalouden vaikeaa kriisiä paketti ei kuitenkaan ratkaise. Maa- ja metsätalous saanee apua myös hallituksen kaavailemasta yrittäjävähennyksestä.

– Maataloutemme kamppailee tällä hetkellä EU-jäsenyysajan vaikeimpien haasteiden kanssa. Kevään traktorimarssi auttoi meitä saamaan budjettiriihestä jonkin verran polttoainetta tankkiin, mutta maatalouden pahasti yskivää moottoria ei tällä saada kuntoon, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

Hän muistuttaa, että maatalouden yrittäjätulo tipahti viime vuonna peräti 40 prosenttia edellisvuodesta, eniten koko EU:ssa. MTK:n mukaan solidaarisuus viljelijöitä kohtaan on nyt tarpeen, koska he ovat käytännössä maksaneet laskun EU:n Venäjän pakotepolitiikasta, vaikeasta markkinatilanteesta ja ruuan hinnan halpuuttamisesta.

– Nyt on varmistettava, että kriisin hoitoon tarkoitettu tuki saadaan jaettua oikeudenmukaisella tavalla ja mahdollisimman nopeasti maksuun viljelijöillemme, Marttila sanoo.

MTK pitää hyvänä asiana ottaa käyttöön yrittäjävähennys. Tuottajajärjestön mukaan on tärkeää, että se ulotetaan koskemaan yhdenmukaisesti kaikkea yritystoimintaa sekä maa- ja metsätaloutta. Maatalouden harjoittajille tämä merkitsee noin 20 miljoonaa euroa ja metsätalouden harjoittajille noin 15 miljoonaa euroa vuositasolla.

– Tämän vähennyksen yrittäjyyttä edistävää hyötyä ei kuitenkaan saa ulosmitata kiristämällä yrittäjyyden muuta verotaakkaa, MTK huomauttaa.

Mainos