MT: Ulkomaalaisten maakauppoihin puututaan valtion etuosto-oikeudella

Kiinteistöjen lunastusta ja etuostoa koskevat lakiesityksen tulevat eduskuntaan tässä kuussa.
Mainos - sisältö jatkuu alla

Hallitus haluaa rajoittaa ulkomaalaisten maakauppoja. Maaseudun Tulevaisuuden mukaan valtiolle aiotaan säätää koko maan kattava kiinteistöjen lunastus- ja etuosto-oikeus. Asiaa koskevat lakiesitykset tuodaan eduskuntaan vielä tässä kuussa.

Airiston Helmen tapaus herätti kiivasta keskustelua ulkomaalaisten maakaupoista ja siitä, pitäisikö EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten henkilöiden omistuksiin kyetä puuttumaan. Ratkaisuksi on ehdotettu esimerkiksi yhteiskunnan kannalta elintärkeiden toimintojen läheisyydessä sijaitsevia kohteita koskevaa ennakkoilmoitus- tai lupamenettelyä. Tärkeille alueille on esitetty myös valtion lunastus- tai etuosto-oikeutta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) sanoo MT:lle, että tämä tulisi kuitenkin koskemaan koko maata. Hän perustelee uuden lainsäädännön tarvetta Itämeren kiristyneellä turvallisuustilanteella. Suomeen ei hänen mukaansa kuitenkaan kohdistu tällä hetkellä sotilaallista uhkaa.

Mainos