Verkkouutiset

Etätyön ja autojen sähköistymisen myötä polttoaineiden myynti on pysyvästi vähentynyt. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

MT: Polttoaineiden kulutus jäänyt pysyvästi matalammalle tasolle

Koronan tuoma etätyö ja autokannan sähköistyminen näkyy jo polttoaineen kulutuksen määrässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronapandemia laski selkeästi polttoaineiden kysyntää, sillä iso osa ihmisistä joutui jäämään kokonaan etätöihin. Viime vuonna nestemäisen polttoaineen kysyntä kasvoi, mutta se ei ole palannut koronaa edeltävälle tasolle, kertoo Maaseudun tulevaisuus.

– Kysyntää ovat vähentäneet erityisesti etätyön osuuden kasvu sekä autojen keskimääräisen polttoaineenkulutuksen aleneminen. Myös autokannan sähköistyminen vähentää kulutusta, Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio kertoo.

Uudet bensiinikäyttöiset autot pystyvät hyödyntämään vähemmän päästöjä aiheuttavaa etanolia sisältävää E10-bensiiniä. Sen osuus myydystä bensiinistä onkin kasvanut 74 prosenttiin.

Myös dieselin myynti on vähentynyt, sillä dieselautojen osuus henkilöautoista on viime vuosina laskenut, tällä hetkellä niiden osuus on noin 27 prosenttia. Paketti-, linja- ja kuorma-autot kuluttavat noin 70 prosenttia myydystä dieselistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)