Maaseudun Tulevaisuus kertoo Kirsi Vuorelan ja Mika Ojalan nelihenkisen paluumuuttajaperheen omakotitalon rakentamisesta Ilmajoelle.
Toukokuun alussa muuttunut maankäyttö- ja rakennuslaki kavensi valtion elykeskusten valtaa puuttua haja-asutusalueiden rakentamiseen. Elykeskus oli jättänyt myöntämättä Vuorelan ja Ojalan talohankkeelle omalle maalleen poikkeamisluvan, mutta nyt Ilmajoki antoi sen.
Elykeskuksen mukaan ongelmana oli liian suuri määrä rantarakennuksia. Ilmajoen kunnan mukaan kyse on kylän täydennysrakentamisesta.
Elykeskus ei uuden lain myötä enää saa valittaa kunnan päätöksistä, ellei niillä ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä vaikutuksia.
”Täällä rakentaa uuden talon samalla hinnalla kuin Vaasassa saa 30-40 vuotta vanhan talon”, Mika Ojala sanoo MT:ssa. Heidän talonsa perustustyöt alkoivat pari viikkoa sitten.