MS-tautia sairastavat kuolevat muita nuorempina

MS-tauti eli multippeliskleroosi lisää riskiä menehtyä sydänsairauksiin, infektioihin ja hengityssairauksiin, tuore brittitutkimus osoittaa.

Myös itsemurhat ovat MS-potilailla yleisempiä kuin väestössä yleensä. Brittien tulokset osoittavat, ettei MS-potilaiden ennusteessa ole tapahtunut juurikaan muutoksia viidessäkymmenessä vuodessa, kertoo Uutispalvelu Duodecim.

Tulokset perustuvat 12 aikaisemman tutkimuksen aineistoihin vuosilta 1949–2012, ja niiden mukaan MS-tautia sairastavien riski menehtyä tutkimusten seuranta-aikoina oli 2–3 kertaa suurempi kuin terveiden verrokkien.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yksittäisistä kuolinsyistä esiin nousivat sydän- ja verisuonitaudit, itsemurhat sekä infektio- ja hengityssairaudet. Aineistot osoittivat lisäksi kuolleisuuden suuremmaksi naispotilailla kuin miehillä. MS-tauti on huomattavasti yleisempi naisilla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

MS-tautia eli multippeliskleroosia sairastaa noin 7 000 suomalaista. Tautia sairastavan keskushermostossa tapahtuu muutoksia, jotka aiheuttavat muun muassa halvauksia raajoissa, tuntoaistin, puheen ja näön häiriintymistä sekä kävelyvaikeuksia, uupumusta ja pahoinvointia.

Sairauden syytä ei tunneta, mutta muun muassa lapsuuden virusinfektioita on epäilty. Myös perimällä on osansa sairastumisessa.

Tutkimus julkaistiin Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry -lehdessä.

Mainos