Venäläiset lentoyhtiöt voivat menettää kymmeniä Airbusin ja Boeingin matkustajakoneita lännen asettamien pakotteiden estettyä uusien koneiden hankinnat ja vaikeuttaessa varaosien ja huollon saantia. Pahimman julkaistun skenaarion mukaan tällä vuosikymmenellä konelaivastosta poistuu 109 ulkomaista konetta. Siitä ilmoitti Venäjän ilmaliikennevirasto Rosaviatsijan johtaja Dmitri Jadrov valtion talouspolitiikkaa käsittelevässä kokouksessa 7. lokakuuta Moskovassa.
Hän varoitti, että siviili-ilmailu voi menettää kolmanneksen konelaivastostaan seuraavan kuuden vuoden aikana. Ulkomaisten koneiden lisäksi 230 kotimaista valmistetta olevaa 40–60-vuotiasta konetta joutuu hänen mukaansa romutettaviksi.
– Pahimman skenaarion mukaan vuoteen 2030 mennessä me, yhdessä lentoyhtiöiden kanssa, arvioimme 339 koneen poistuvan käytöstä. Lisäksi suunnittelemme poistavamme 200 helikopteria, 190 kotimaista ja 10 ulkomaista, hän sanoi uutistoimisto TASSin mukaan.
Rosaviatsijan mukaan Venäjän 76 lentoyhtiön liikennekonelaivastossa on tällä hetkellä 1135 konetta, joista 1088 on lentokunnossa. Käytössä olevat koneet ovat keskimäärin merkittävästi vanhempia kuin useimmilla eurooppalais- ja amerikkalaisyhtiöillä.
Airbus- ja Boeing-koneiden korvaamiseksi Venäjän johto käynnisti laajamittaisen ohjelman lentokoneteollisuuden henkiin herättämiseksi. Tavoitteena oli saavuttaa neuvostoaikojen tuotantomäärät. Vuonna 2023 piti valmistua viisi, viime vuonna 40 ja kuluvana vuonna 82 konetta.
Sveitsiläisen ilmailua tilastoivan ch-aviationin mukaan vuosina 2022–2025 Venäjän siviililentoliikenteeseen tuli yhteensä 13 uutta konetta, 12 Suhoi Superjetiä ja yksi Tupolev Tu-214. Kuluvana vuonna venäläisvalmistajat ovat pystyneet toimittamaan lentoyhtiöille vain yhden uuden koneen.
Koska ilma-alusten vaaratilanteiden määrä nousi korkeimmaksi kuuteen vuoteen, Venäjän johto on ryhtynyt epätoivoisiin toimiin pyytäen Kazakstania, Kirgisiaa, Kuwaitia, Qataria ja jopa Etiopiaa vuokraamaan venäläisyhtiöille koneita kotimaan liikenteen tarpeiden täyttämiseksi. Ainakaan toistaiseksi pyyntöihin ei ole suostuttu.





