”Moskova tekee kaikkensa puolustaakseen Viron, Latvian ja Liettuan venäläisten etua”

Venäjän ulkoministeriön ulkovenäläisten asioista vastaava johtaja haluaa lisätä toimia ulkomailla asuvien venäläisten edun valvomiseksi.

”Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta saamme miljoonien ihmisten diasporastamme luotettavan kumppanin Venäjälle”, johtaja Anatoli Makarov Venäjän ulkoministeriöstä totesi Rubaltic.ru-sivuston haastattelussa kolumnisti Paul Goblen käännöksen mukaan.

Makarov korosti, että Venäjälle on tärkeää, että venäläiset saavat nauttia historiallisen isänmaansa kielestä, kulttuurista ja perinteistä riippumatta siitä, missä he asuvat.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Makarovin mukaan Moskova tekee kaikkensa puolustaakseen Viron, Latvian ja Liettuan yli 1,3 miljoonan venäläisen etuja ja oikeuksia.

Makarov totesi, etteivät eri alueiden, kuten esimerkiksi Baltian tai Ukrainan, venäläisvähemmistöt saa erityiskohtelua, vaan Venäjän linja perustuu ”yleisiin periaatteisiin”.

”Periaatteessa emme tee eroa siinä, miten kohtelemme Yhdysvalloissa, Ranskassa tai Kirgisiassa asuvia maanmiehiämme.”

Makarov piti erityisen tärkeänä, että Venäjä auttaa laajentamaan ulkomailla asuvien venäläisten tiedonvälityskanavia. Se on hiljattain lanseerannut ulkovenäläisille tarkoitetun nettiportaalin. Lisäksi Venäjän valtio julkaisee useita ulkomailla asuville venäläisille suunnattuja alueellisia lehtiä.

Makarov suomi Venäjän ulkopoliittista linjaa kritisoivia. Hänen mukaansa kriitikot eivät tule onnistumaan, koska Venäjä tekee ”kaiken mahdollisen puolustaakseen tällaisten hyökkäysten kohteena olevia”.

”Aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiina heittämään lokaa niiden päälle, jotka haluavat säilyttää venäjän kielen ja iloita venäläisen kulttuurin ja tieteen saavutuksista siellä, missä he elävät”, Makarov totesi.

Mainos