”Moni yrittäjä joustaa omasta palkastaan maksaakseen työntekijöille”

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen kertoo tukevansa yritysjohtajille esitettyä vetoomusta palkkioiden kohtuullisuudesta, mutta muistuttaa monien pk-yrittäjien joustavan jatkuvasti omista palkoistaan.

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen kertoo tukevansa Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajan Matti Alahuhdan maanantaina julkisuuteen tullutta vetoomusta, jolla hän jatkaa presidentin ja pääministerin toivetta kohtuudesta esimerkiksi omissa palkkioissa.

Lännen Media kertoi maanantaina saaneensa käsiinsä Alahuhdan yritysjohtajille lähettämän kirjeen. Alahuhta toivoo yritysjohtajien harkitsevan kesän aikana, mitä he voisivat osaltaan tehdä yhteiskunnan hyväksi, jos yhteiskuntasopimus toteutuu. Kyseeseen voisi tulla lahjoitus jollekin yhteiskunnan alueelle tai oman palkan alennus.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– On oikein, että ne jotka voivat, näyttävät esimerkkiä, Mäkynen toteaa tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mäkysen mielestä suomalaiset pienet ja keskisuuret yrittäjät ovat jo tehneet paljon, sillä he ovat taantumasta huolimatta tarjonneet työtä. Hänen mukaansa viimeisen kymmenen vuoden aikana yksityisen sektorin työpaikat ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Lisäksi hän muistuttaa, että noin 40 prosenttia yrittäjistä ansaitsee alle 25 000 euroa vuodessa.

– Moni yrittäjä joustaa jatkuvasti omasta palkastaan, jotta saa työntekijöidensä palkat ja palkan sivukulut maksetuksi ja työpaikat säilytetyksi vaikeassa taloustilanteessa, Mäkynen kertoo.

Mainos