Verkkouutiset

Koulukiusaamista on vaikea havaita saati tunnustaa, jos et ole ollut kiusattavana tai kiusaaja. LEHTIKUVA / EIJA KONTIO

Moni ymmärtää vasta aikuisena, miten pahaa jälkeä kiusattuna oleminen sai aikaan

Vuosittain tapahtuu jopa 44 000 kouluväkivaltatilannetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Paksunahkaiset eivät kokemaansa kiusaamiseen myöhemmin juuri juutu. Näin onnekkaasti käy niille, jotka ovat koulun jälkeen onnistuneet saamaan elämälleen merkityksen ja arvostettua tekemistä. He ovat kyenneet luomaan sosiaaliselle kehälleen suojelevan ystäväverkoston. Toisin on niiden, jotka kokevat jääneensä pysyväisesti yksin.

Filosofian maisteri Elina Välimäki on tietokirjailija ja kerännyt haastattelumetodein aineistoa koulukiusaamisesta, sen uhreista ja tutustunut asiantuntijain avulla kiusattujen toipumiseen. Kiusatut-teoksessaan hän on haastatellut kuutta nuoruudessaan henkisesti litistetyksi tullutta: miten kaikki tapahtui, ja mitkä ovat olleet selviytymisen keinot.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Moni nuoruudesta asti kytevä trauma saattaa selittyä sillä, että sinulla on ollut lapsuutesi jossakin vaiheessa kurjaa. Olet tuntenut itsesi muita huonommaksi, syrjityksi, ja omanarvon tuntosi on ollut pohjalukemissa. Kukaan ei ole sinua huomannut, arvostanut, sinusta välittänyt. Jos olisit asiasta kertonut vanhemmillesi, he olisivat saattaneet mennä paniikkiin. Opettajalle asiasta kertominen olisi ollut täysi mahdottomuus. Silloin vasta surkeutesi olisi levitetty kaikkien tietoon.

Koulukiusaamista on vaikea havaita saati tunnustaa, jos et ole ollut kiusattavana tai kiusaaja. Moni lapsi ei koe toisten härnäämistä tai alistamista väärintekona, jos olet ollut joukossa mukana, moni vastaan yksi. Enemmistö legitimoi käytöksen, koska se on porukan hyväksymää ja suorittamaa, eivätkä yksilöt uskalla sitä tuomita – jolleivat vanhemmat tai opettajat asiaa ota esille.

Koulu varjelee mainettaan

Lasten keskinäinen kiusanteko on vierestä seurattuna hyvinkin julmaa. Sinä aikuiset eivät aina huomaa, ja lasten vanhempien on vaikeata tunnistaa syitä: miksi elämänilo tyssää, koulussa ei ole mukavaa, tukevat ystävät puuttuvat.

Syiden selville saaminen on työlästä. Nuoret eivät helposti kerro tovereittensa ilkeilystä, aikuisten mukaantulo merkitsisi asian paisumista laajemmaksi yhteenotoksi.

Opettajilla ja koululla syytös kiusaamisesta on enemmän kuin harmillista. Siinä on kyse koulun ja sen henkilökunnan kyvystä pitää järjestystä ja oppilaiden keskeisestä kunnioituksesta. Pahinta kuviossa Elina Välimäen mukaan voi olla, kun tiedotusväline alkaa suorittaa omia uteluitaan ja käytännössä vain julkistaa ongelmaa.

Ei auta suinkaan aina, että asiasta tulee julkinen. Mahdollisesti vain yhdestä ”uhrista” tulee silmätikku ongelmalle, joka on kietoutunut jopa kymmenien ihmisten aikaansaannokseksi. Tiedotusvälineet metsästävät haukkana uutisia, joista parhaat ovat aina huonoja uutisia kaikkien kannalta. Eristämiset, erottamiset ja koulun vaihto eivät suinkaan aina pelasta. Kiusattu voi kokea olevansa ankarimmin rangaistu, kun ”oikeutta” on jaettu.

Tapauksia valtaisat määrät

Lasten keskinäisissä yhteenotoissa kyse on enimmäkseen suunsoitosta, mutta silti kouluissa tavattavien väkivaltatapausten määrä on järkyttävä: tutkimuksissa puhutaan yhteensä jopa 44 000 kouluväkivaltatilanteesta. Suhtautuminen rikoksiin – olkoonkin, että koskevat pääasiassa alaikäisiä – on salailevaa.

Kysyessään eri tahoilta tehtyjä ilmoituksia tai poliisin käyntejä kouluissa Elina Välimäki koki varsin yhteneväisen vaikenemisen muurin. Liekö johtunut siitä, että asialla oli julkisuuteen raportoivasta toimittajasta – tiedä häntä:

”Avoin tieto mahdollistaisi julkisen ja ilmeisen tarpeellisen keskustelun oppilaiden keskinäisestä väkivallasta. Aiheen vaimentaminen ei auta ratkaisemaan ongelmia tai löytämään vastausta sille, miksi koululainen käyttää väkivaltaa”, Välimäki kirjoittaa.

Paljon myös yritetään

Välimäki kertoo muutamia rohkaisevia esimerkkejä siitä, miten eri puolilla maata koululaisten keskinäisiin skismoihin voidaan puuttua.

Etelä-Karjalassa on madallettu joitakin vuosia sitten kynnystä, mikä on johtanut muun muassa poliisin puuttumiseen vakavaan rikolliseen käyttäytymiseen. Se miten käsittelyprosessi käynnistyy, on suurimmalle osalle lasten vanhempia täysin outoa. Viranomaisten keskinäinen pallottelu ei asiaa valitettavasti aina edistä.

Kiusaamisen luutuminen ja selvittämättä jättäminen rakentavat kroonisen katkeruuden loukattuun. Pahimmissa tapauksissa se voi johtaa traumatisoituneeseen kostohaluun, joka Suomessakin on nähty jopa ampumistapauksiin päätyneinä tuhotekoina. Eivätkä tiedonvälityksen toimintatavat ole asetelmia parantaneet.

Välimäki kuvaa myös Lahdessa käynnistettyä tuki- ja neuvontakeskusta Valopilkkua. Lukuisissa neuvonpidoissa on välitetty tietoa ja uskallettu myös arvostella aikuisten toimia. Kyytiä ovat saaneet – vaikkapa opettajien – väärät asenteet ja toimintatavat. Vika saattaa olla ällistyttävän usein aikuisten käyttäytymisellään kylvämästä, kodeissa ja koulussa. Mielenkiintoista olisi myös päästä kiusaajan kallon sisään: mihin pikkusadisti perustaa tekonsa ja mitä hän ajattelee siitä jälkikäteen, aikuisena?

Elina Välimäki: Kiusatut. Kertomuksia koulusta. Into 2023.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)