Moni vähät välittää nopeusrajoituksista tietöiden kohdalla

Teiden päällystystyöt harmittavat monia tiellä liikkujia, kun nopeusrajoitukset alenevat.

– Ihmisten pitäisi kuitenkin muistaa, että tiellä on työssä vaarallisissa oloissa ihmisiä, jotka tekevät meille parempia ja turvallisempia teitä, sanoo infrarakentamisen ammattilaisten toimiala- ja työnantajajärjestö Infra ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö tiedotteessaan.

Hän toteaa, että valitettavasti liikennekuri on höltynyt ja piittaamattomuus tien päällä lisääntynyt.

– Varsinkin 30 km/h rajoitusten kohdalla sattuu tänäkin kesänä runsaasti ”läheltä piti tilanteita”, sillä lähes neljännes tiellä liikkujista ajaa yli rikesakkorajan menevää ylinopeutta.

Syrjö muistuttaa, että hyvä liikennekäyttäytyminen lähtee ihmisestä itsestään.

– Tässä tapauksessa vanha sananlasku ”minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”, pitää paikkansa. Kaikki alkaa oikeastaan jo lapsuudesta, kun lapset auton takapenkillä seuraavat, miten vanhemmat käyttäytyvät liikenteessä. Holtiton ajo ja huono esimerkki tarttuvat helposti nuoreksi aikuiseksi varttuvan alitajuntaan.

Poliisi omalta osaltaan valvoo, että liikenne sujuu rajoituksia noudattaen.

Mainos