Moni yhdysvaltalainen kaupunki harkitsee kieltävänsä asteittain maakaasun käytön kodeissa. Kaasua käytetään lämmitykseen ja ruoanlaittoon.
Suuret kaupungit, kuten San Francisco, Seattle, Denver ja New York, ovat joko säätäneet tai ehdottaneet toimenpiteitä maakaasun käytön kieltämiseksi uusissa kodeissa ja rakennuksissa, kertoo The Wall Street Journal.
Berkeleyn kaupunki Kaliforniassa kielsi ensimmäisenä maakaasun käytön vuonna 2019.
Tämä on saanut muun muassa Arizonan, Texasin, Oklahoman, Tennesseen, Kansasin ja Louisianan säätämään lakeja, jotka kieltävät tämänkaltaiset kunnalliset kiellot osavaltioissaan. Osavaltiotasolla katsotaan, että kaupunkien ajamat kiellot olisivat liian rajoittavia ja kalliita.
Myös Ohio harkitsee ryhtyvänsä samanlaisiin toimiin.
Lähinnä demokraattien johtamien kaupunkien ja republikaanien hallinnoimien osavaltioiden välinen taistelu saattaa vaikuttaa maakaasun kysyntään tulevaisuudessa. Yhdysvallat on maailman suurin maakaasun tuottaja.
Kaasun käytön kieltämisen kannattajat kertovat haluavansa vähentää maapallon lämpenemistä aiheuttavia päästöjä sähköistämällä uudet kodit ja rakennukset kokonaan.