Sosiologian tutkija Marjo Laitala ja sosiologian professori Vesa Puuronen Oulun yliopistosta ovat julkaisseet kirjan koulukoteihin sijoitettujen lasten ja nuorten kokemuksista Suomessa vuosina 1940–1985. Tutkimus perustuu 35 koulukotiasukkaan haastatteluun.
– On yhteiskunnallisesti arvokasta antaa ääni ihmisille, jotka eivät ole aikaisemmin tulleet kuulluksi vaan jotka on vaiennettu. Vaiettujen kokemusten esiintuominen auttaa kenties ehkäisemään yhteiskuntapoliittisia virheitä tulevaisuudessa, Laitala ja Puuronen toteavat kirjan kustantajan tiedotteessa.
Tiedotteessa kerrotaan, että pahantapaisina pidetyt lapset tulivat usein köyhistä tai rikkinäisistä kodeista. Koulukoti ei aina tarjonnut parempia oloja, sillä moni haastateltu koki laitoksessa kaltoin kohtelua, alistamista tai väkivaltaa. Lisäksi koulukoti löi lapsiin leiman, joka vaikeutti monen elämää vielä aikuisuudessakin.
Kirja osoittaa tiedotteen mukaan, että yhteiskunnan tahra eivät ole sijoitetut lapset vaan koulukotisijoitus itsessään.
Laitalan ja Puurosen uutuuskirjan Yhteiskunnan tahra? on kustantanut Vastapaino.