Näin Ruotsin hallituskriisi ratkeaa – mitkä ovat seuraavat askeleet?

Pääministeri ilmoitti nyt erostaan, vähemmistöhallitus kaatui viime viikon maanantaina.

Pääministeri Stefan Löfvenin vähemmistöhallitus kaatui maan valtiopäivien luottamusäänestyksessä, kun oppositiopuolueet äänestivät Löfvenin epäluottamuksen puolesta.

Löfven piti lehdistötilaisuuden tänään maanantaina ja ilmoitti erostaan. Hänen tuli ilmoittaa maanantaina keskiyöhön mennessä, eroaako hänen hallituksensa vai järjestetäänkö Ruotsissa ylimääräiset vaalit, kertoo Yle.

Ympäristöpuolue esitti juhannuksena, että uutena hallitusyhteistyön muotona toimisi sosialidemokraattien ja ympäristöpuolueen muodostama hallitus. Hallituksen ulkopuolelta sitä tukisivat keskusta ja vasemmistopuolue, kertoo Helsingin Sanomat.

Keskustaa on kosittu vasemmalta ja oikealta. Keskusta ei kuitenkaan suostu tekemään yhteistyötä puoluekentän äärilaitojen kanssa.

Vasemmistopuolueen mukaan se olisi valmis luopumaan veronkorotusvaatimuksista, jotta puolue pääsisi yhteistyöhön keskustan kanssa. Keskusta ei ole kuitenkaan toistaiseksi suostunut budjettiyhteistyöhön vasemmiston kanssa.

Maltillinen kokoomus on vedonnut keskustaan, jotta se palaisi porvaririntamaan ja antaisi tukensa kokoomusjohtaja Ulf Kristerssonin johtamalle hallitukselle. Keskusta ei ole toistaiseksi suostunut yhteistyöhön myöskään kokoomuksen kanssa, koska kokoomuksen johtama hallitus olisi riippuvainen ruotsidemokraateista.

Edellisten vaalien jälkeen hallituspohjaksi tuli sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen vähemmistöhallitus, joka sai tukea keskustalta ja liberaalipuolueelta. Hallituksen kaaduttua liberaalipuolue veti tukensa Löfveniltä.

Mainos