Verkkouutiset

Miten lööpit vaikuttavat ihmismieleen?

Iltapäivälehtien lööppejä näkee kioskien ikkunoissa, kauppojen ovissa, kassojen vieressä: ne on usein sijoitettu niin, että niitä joutuu lukemaan tahtomattaankin.

Väittelijä Sini Setälän tutkimus antaa vastauksia siihen, mikä on lööppien merkitys siinä prosessissa, jossa ihminen luo merkityksiä mielensisältöjensä kautta.

– Mielensisällöt vaikuttavat siihen, miten ihminen hahmottaa maailmaa ja muodostaa erilaisia henkilökohtaisia merkityksiä muun muassa lööppien käyttämien yhteisöllisten merkitysten – esimerkiksi kuka on sankari ja kuka on roisto – pohjalta, Setälä toteaa väitöstiedotteessaan.

Ikävältä kuulostavalla otsikolla voi olla yksilölle myönteisiä merkityksiä. Se auttaa esimerkiksi huomaamaan, ettei henkilö ole yksin ongelmiensa kanssa. Tai tarjoaa viihdettä julkisuuden henkilöiden muodossa ja vie arkihuolet hetkeksi pois.

Toisaalta iltapäivälehtien lööpeissä käsitellään paljon kielteisiksi koettuja asioita, jotka saattavat heikentää ihmisen hyvinvointia herättämällä epämiellyttäviä tunteita, kuten pelkoa ja ahdistusta.

– Ikäviä asioita käsittelevät lööpit voivat vahvistaa ja luoda kielteistä asenneilmastoa joka päivä ilmestyvien uusien huonojen uutisten välityksellä. Myönteisiltäkin vaikuttavat otsikot saattavat yksilötasolla aiheuttaa kielteisiä mielleyhtymiä ja herättää ikäviä muistoja.

Sini Setälän mielestä lööppien merkitystä on hyvä pohtia, koska ne ovat niin laajalti saatavissa.

– Lööpit vaihtuvat melkein päivittäin, ne ottavat kantaa ajankohtaisiin asioihin ja tarjoavat tiettyjä näkökulmia niin aiheisiin kuin niissä esiintyviin ihmisiinkin. Lööpit ovat toki vain yksi tekijä maailmassa, joka on täynnä erilaisia virikkeitä. Mutta kaikilla virikkeillä on merkitystä, toisilla vähemmän, toisilla enemmän. Ne muokkaavat sitä maailmaa, jossa ihmiset elävät, tuntevat ja hahmottavat todellisuutta, Setälä toteaa.

KTM, PsM Sini Setälän väitöskirja Tabloid Headlines in Mind tarkastetaan maanantai 8. joulukuuta Jyväskylän yliopistossa.

Uusimmat
MAINOS