Lauri Törhösen ”Mannerheimin kuokkavieras” on tutkittuihin ja tulkittuihin faktoihin perustuva kuviteltu elokuvan käsikirjoitus. Se käsittelee kesäkuun 4. päivää 1942, jolloin Suomen korkein sotilas- ja valtiojohto on kokoontunut lähelle Imatraa juhlimaan pienessä piirissä marsalkan 75-vuotissyntymäpäivää. Juhlijat saapuvat junillaan Mikkelistä ja Helsingistä.
Päivää, paria aiemmin harvat ja valitut Suomessa ovat saaneet tietää yllätysvieraan tulosta. Itse valtakunnankansleri Adolf Hitler on halunnut saapua, mikä aiheuttaa erityisjärjestelyitä. Paikaksi on valittu – hämmästyttävää kyllä – varsin lähellä sotatoimialuetta sijaitseva Kaukopään tehtaiden ratapiha-alue Vuoksenniskassa likellä Imatraa ja Immolan sotilaslentokenttää.
Lauri Törhönen kuvailee juhlaan valmistautumista ja itse syntymäpäivän viettoa elokuvaohjaajan ja käsikirjoittajan silmin. Syventääkseen näkemyksiään hän on tutustunut tilaisuudesta otettuihin satoihin valokuviin ja luvatta – vaan ei salaa – tehtyihin ääninauhoihin. Kaunokirjallinen teos perustuu sekä faktoihin että mielikuvitukseen.
Kirjan julkistamistilaisuudessa Törhönen esitteli analysoimiaan valokuvia ja intoutui tulkitsemaan sekä kahden päähenkilön että muiden läsnä olleiden ilmeitä ja asentoja. Hän saattaa nähdä tarkoituksellisesti kuvien kertomassa enemmän kuin olisi syytä, mutta toki kaunokirjallisessa ilmaisussa tekijällä on tähän vapaat kädet, kaikki oikeudet.
Suomen marsalkka Carl Gustaf Mannerheimista on kirjoitettu satoja teoksia. Niinpä Törhösen on ollut vaikeata löytää jotakin totaalisen uutta, mutta vilkas mielikuvitus luo ainakin uusia kuvakulmia. Lukuisat keskustelukuvaukset tuovat kohtauksiin eloa ja syventävät ihmiskuvausta.
Yksi kuva olisi kertonut enemmän kuin …
Harmillista ettei kirjoittaja liittänyt kirjaansa kuvitusta, jonka avulla hän olisi voinut myös todistaa ja vankistaa päivän tapahtumien tulkinnallista voimaa. Yksi kirjan sivuhenkilöistä on Mannerheim-ristin ritari (nro 36) kersantti Aarne Voutilainen, joka kutsutaan rintamalta äkkikomennukselle ensin Mikkeliin siistittäväksi ja sitten marskin junaan juhlapaikalle osallistumaan itseään ylempien pörhistelyyn. Hän edustaisi Mannerheim-ristin ritareita.
Eräässä kuvassa päävieras Hitler tervehtii läsnä olevia suomalaisia ja saksalaisia kenraaleita. Jonossa seisoo vailla koristuksia oleva sotasankari, jonka ohitse Hitler loikkaa, kun ei totea Voutilaista kättelemisen arvoiseksi. Mannerheim opastaa Hitlerin ottamaan pari askelta takaisin ja esittelee todellisen sankarin kaikkien joukossa.
Tuosta kuvasta Törhösen kirjallaan haaveilema 4.6.1942-elokuva saisi paljon. ”Terveellisen” ulkoilmaoleskelun ruskettama kersantti kaikkien kalpeiden herrojen keskellä. Viski-konjakki-illallisten ja pimennettyjen esikuntahuoneiden hämärissä nyt paistattelevien salonkikenraalien joukossa! Siinä olisi ollut oikeastaan päähenkilö lisää Törhösen käyttöön.
Yksi elokuvan näkökulma olisikin tarkkailla tilannetta ja tyyppejä tuon maanläheisen sotilaan silmin. Kirja ei tarkemmin kerro jälkivaikutelmista, mutta Voutilaisen tiedetään tuumailleen: ”Minun kohalla se pitkään kahteli, että mikä on tuo ainut, jolla on vain kanttinauhaa. Marski sille selitti saksaksi. Pistävästi se katsoi.”
Olisiko Hitler halunnut jotakin?
Marskin syntymäpäivä 4. kesäkuuta 1942 osui aikamoiseen hetkeen. Japanilaisten suorittamasta hyökkäyksestä Pearl Harboriin – joka toi USA:n mukaan Saksan-vastaiseen sotaan – oli kulunut puoli vuotta. Ja puoli vuotta lukien Hitlerin onnittelukäynnistä oli tuleva Stalingradin katastrofi.
Tuttua salonkivaunussa nauhoitetusta Hitlerin 11 minuuttia kestävästä yksinpuhelusta on, että hän pyytelee anteeksi maansa välinpitämättömyyttä talvisotamme suhteen. Suomi on kuitenkin kesällä 1942 Saksan ”luotettavin” kumppani. Leningradin ja Moskovan hän lupaa tuhota.
Mutta mitä Hitler ei tee, on, että hän rukoilisi suomalaisia osallistumaan Leningradin hävittämiseen.
Vaikka Törhönen tätä väittää suomalaisten odottaneen ja pelänneen, pyyntö olisi ollut turha, koska siihen Mannerheim oli jo muutamaan kertaan vastannut kieltävästi. Näin Suomi ei tullut hankkineeksi lisää vihanilmaisuuksia liittoutuneilta. Toki Hitlerin vierailu oli lännen silmissä kannaltamme kiusallinen – varsinkin kun itse näimme käyvämme ihan omaa erillissotaamme.
Jälkimaku jää kertomatta
Hitlerin pikavisiitin paluumatka oli sen verran jännittävä, että siitä kirja olisi palasen voinut kertoa. Jo suomalaisten turvajärjestelyiden keveys pistää tämän päivän ristialttiissa maailmassa elävän lukijan silmään. Matkalle kohti Suomea lähtenyt Hitleriä kuljettanut FW 200 Condor oli ollut jo alun perin epäilyttävässä kunnossa, rengas oli Immolassa syttynyt tuleen. Riski tulla Suomeen oli melkoinen, jossittelulle on täysi oikeus. Entäpä jos vihollinen olisi saanut vihiä ennakkoon?
Suomalaisille vierailusta jäi varsin hyvä maku. Hitler ei esittänyt vaatimuksia, vaan antoi jopa lupauksia. Aatteellisista asenteista riippuen kommentit olivat ristiriitaisia. Negatiivisia huomioita oli useita, mutta myös ihailevia. Jukka Partanen ”Mannerheim ja Hitler” -teoksessaan (Gummerus 2012) kuvailee lentoa Suomenlahden ylitse. Törhösenkin kirjaan olisi kyllä hyvin kelvannut. Kenraali Paavo Talvela istui samassa hytissä Hitlerin kanssa tulomatkan:
”Tunnelma oli juhlallinen, kun tiesi lentävänsä avaruudessa maailmanhistorian ehkä ihmeellisimmän henkilön kanssa ja joka tapauksessa nykyajan kuuluisimman ihmisen ja suurimman neron seurassa…. Hänellä oli suorastaan kauniit kasvot ja syvät tummansiniset, suurenpuoleiset silmät. Kasvojen väri oli erittäin terve.”
Lauri Törhönen: Mannerheimin kuokkavieras. Docendo 2017.
KIRJOITTAJA: MARKKU JOKIPII